Turisti vai eikö turisti?

Tänä viikonloppuna olen nähnyt niin paljon japanilaista kulttuuria temppelien ja pyhäkköjen muodossa, että menee hetki ennen kuin aivoni pystyvät sulattamaan kaiken kertyneen materiaalin. Lauantaina menimme eteläiseen Kiotoon, jossa sijaitsi Fushimi Inari -Taisha temppeli. Temppeliltä lähti polku Inari -vuorelle. Polku oli ympäröity punaisilla porteilla ja matkaa huipulle oli muutama kilometri. Portteja oli siis kymmeniä tuhansia ja maisemat olivat huikeat jyrkässä bambumetsässä. Aluksi ajattelimme, ettei käveltäisi huipulle asti vielä tällä kertaa, koska varustuksemme ei ollut paras mahdollinen. Ahneus kuitenkin yllätti maisemien muuttuessa huikeammiksi ja huikeammiksi, ja halusimme mennä huipulle asti. Mitä korkemmalle pääsimme, sitä vähemmän oli muita ihmisiä ja sitä vaikuttavammaksi paikka muuttui. Matkan varrella oli useita hautapyhäkköjä. Huipulla oleva hautapyhäkkö oli kissojen valtakuntaa ja noin kymmenen kissaa tuli tervehtimään meitä saapuessamme perille. Paikan mystisyys muuttuu illan pimentyessä ja tuhansien lyhtyjen syttyessä. Luulenpa siis vielä palaavani Inariin..





Vaikka kaikki temppelit ovat täynnä turisteja, tänään koin varsinaisen turistihelvetin. Maailman perintökohteisiin kuuluva Kinkakuji eli kultainen temppeli oli aivan täynnä turisteja. Monet kymmenet turistibussit toivottivat ihmiset tervetulleiksi enemmän tai vähemmän mukavalla tavalla. Melkein oli pakko kulkea virran mukana, ettei jäänyt jalkoihin ja jouduinkin keskelle venäläistä turistiryhmää. 60% ihmisistä oli länsimaalaisia. Olen päättänyt, että puhun japania niin paljon kuin mahdollista. Täällä minulle ei edes annettu tilaisuutta, vaan kaikki tapahtui englanniksi.





Lähellä oli Daitokuji -temppeli, jonka alueella oli useita Zen puutarhoja, eli kivipuutarhoja. Siellä oli paljon rauhallisempaa ja paikan pyhyyden pystyi aistimaan, koska tuhannet turistit kameroineen olivat kiiruhtaneet seuraavaan perintökohteeseen, joihin tämä ei kuulunut. Viikonloppuisin kivipuutarhoissa voi osallistua avoimiin meditaatioryhmiin. Täytyy varmaan sekin kokea jonain viikonloppuna. On muuten huvittavaa, miten downtownissa turistien tullessa vastaan ajattelee, että ei taas turisteja, vaikka luultavasti meistä länsimaalaisina ajatellaan samalla tavalla. Poikkesin vielä kolmanteen pyhäkköön nimeltään Shimogamo. Kulttuuriyliannostuksen jälkeen päätin lievittää pääni turvotusta tarjoamalla itselleni aterian makudonarudossa, eli mäkkärissä!

Matkailu avartaa!

Jos meille vaihtareille kaikki on uutta ja ihmeellistä täällä, on vastapuolen tunteet vähintään yhtä häkellyttäviä. Esimerkiksi tiistaina juhlittiin jenkki vaihtari, Chelseyn synttäreitä. Kun sitten koko länsimaalaisten vaihtareiden porukka eli noin 15 ihmistä kokoontui lähikaupan pihaan ostamaan virvokkeita ennen downtowniin suunnistamista, oli näky varmasti hämmentävä. Kaupassa samaan aikaan asioinut nuorisoporukka pyysi meitä vilkuttamaan pihalla samalla kun he ottivat kuvia meistä. Oltiin melko huvittuneita.. Tällä viikolla oli myös juhlat kaikille vaihtareille ja japanilaisille vaihtoon lähtijöille. Tapasin muunmuassa yhden tyttösen, joka on tulossa meidän kouluun ensi syksynä tekstiili puolelle. Tälläinen Suomi-kuva ihmisillä oli: Marimekko and Muumi. But is it so cold in Finland. And you have to drink vodka all the time because of coldness.. Yes all the time! I´m happy that I don´t have to drink it here so much.. Vastasin. Muutaman kerran sain myös korjata, että ei, IKEA ei ole suomalainen, vaan ruotsalainen! Ja tietysti Joulupukki. Häntä monet haluaisivat tulla tapaamaan..

Ensiviikonloppuna on retki Toyooka nimiseen kaupunkiin laukku kurssin merkeissä. Matkaa sinne on neljän tunnin verran ja majoitumme hotelliin. Siellä teemme ruokaa koko luokan kesken, siispä tänään mietittiin ruokalajia tuntien jälkeen. Ehdotettuja ruokalajeja oli kymmeniä, joista minulla ei tietenkään ollut mitään hajua. Toivottavasti ensimmäinen mustekala kokemukseni ei siis satu kyseiseen ajankohtaan. Kaiken pähkäilyn keskellä joku tajusi, että Annihan vois kokata jotain suomalaista herkkua! Ihme kun luottamusta riitti vielä lakritsin jälkeen..! Siinä sitten yritin vakuutella, että ehkä on parempi jos mennään paikallisten ruokailutottumusten mukaan. Odotan innolla tuota japaninkielen intensiivi viikonloppua ruokineen ja laukkuineen.

Viikon päästä on myös kultainen viikko, johon sattuu monta pyhäpäivää peräkkäin. Lomaa on siis tiedossa ja suunnitelmissa on mennä käymään Tokiossa. Luotijuna on nopein, mutta kallein, mutta pakko kokeilla -kulkuneuvo. Tokiossa varmaan oikeasti tajuaa minkä kokoinen massa meikäläistä ympäröi. Kioto vaikuttaa niin mukavalta "pikkukaupungilta", mikä johtuu kaupungin turvallisuudesta. Esimerkiksi kauppaan mennessä pitää jättää aikaisemmat ostokset tai muu omaisuus pyörän koriin odottamaan. Mä en vaan pysty tekemään niin, vaikka kaikki muut tekeekin. Kiotoa onkin luonnehdittu yhdeksi maailman turvallisimmista kaupungeista. Kaupunki on rakennettu vuorien ympäröimään alueeseen, joka on tosi tiheästi asutettu. Tiheä asutus ei kuitenkaan tarkoita korkeita rakennuksia, vaan pieniä asuntoja rakennettuna vieriviereen. Yleensä talon ympärillä on vain metri matkaa viereiseen tonttiin. Downtownissa on ihan hassu olo, kun seisoo yhdellä pääkaduista, sekä oikealle, että vasemmalle katsottaessa näkee vuoret. Aivan kuin katu alkaisi vuoresta ja päättyisi vuoreen. Vaikka olo on niin turvallinen ja pikkukaupunkimainen, populaa täällä on 1,5 miljoonaa.

Harmonyyy..

Japanilaiset on kyllä niin hassuja ihmisiä. Ensinnäkin ajattelutapa on ihan erilainen kuin meillä. Kaiken lähtökohtana on ryhmä ja vasta sen jälkeen tulee yksilö. Ryhmänssä täytyy myös ylläpitää tiettyä harmoniaa ja kaikki pitävät huolen ettei se järky millään tavalla. Esimerkiksi ketään ei saa nolata, tai loukata. Suomalainen vittuilukulttuuri on siis kaukana tästä kulttuurista. Sana EI on hyvin harvinainen ja aina ei tiedä miten asioitten oikeasti pitäisi mennä. Monta kertaa olen kysynyt neuvoa miten joku koulutehtävä pitäisi tehdä. Vastaukset ovat kuitenkin melko ympäripyöreitä, koska jos olen tehnyt jo heidän tavoistaan poikkeavalla tavalla, on heidän vaikea sanoa sitä. He eivät halua ns. nolata minua, vaikka meistä se ei ole nolaamista.

No, koska virallisesti on käyttäydyttävä tiettyjen kriteerien mukaan, on myös oltava keino, jolla purkaa sitä mitä oikeasti ihmiset ajattelevat sisällään. Ja yksi keino on alkoholi. Vielä en ole joutunut kenenkään tilityksen uhriksi, minua on ainoastaan varoitettu asiasta. Muita "nollaus" keinoja ovat mm. itsensä ilmaisu, eli taide, urheilu ja manga. Se mitä manga oikeasti on, selvisi minulle vasta täällä. Manga lajeja on olemassa tuhansia ja vain raapaisu on meillä Suomessa esillä. On siis olemassa mangaa businessmiehille, hevostytöille, golffareille, nörteille, ruoka-addikteille, vähemmistöryhmille, jne.. Jokaiselle siis jotain. On myös olemassa ns. perus mangaa, jota ilmestyy viikottain raamatun paksuisina opuksina.

Sattuipa tässä viime perjantaina sitten kohtaamaan suomalainen lakritsi ja japanilainen harmonia. Tarjosin parille tytölle ja pojalle lakritsipatukat. En tietenkään älynnyt varoittaa millään tavalla. Ensinnäkin karkin väri herätti pientä kummaksuntaa ja viimeistään palan haukkaaminen sai heidät järkyttymään. Kukaan heistä ei syönyt pötköä kokonaan, vaan vaivihkaa tunkivat ne taskuihinsa. Huvittavinta tässä on se, että he ylistivät karkkia kaikin osaaminsa sanoin. Oikein hyvää! Itsekseni mietin siinä tilanteen koomisuutta ja sanoin, että ymmärrän kyllä jos he eivät pidä karkin mausta. On sitä varmaan illalla ihmetelty kotona tätä suomalaista herkkua oikein porukalla

Tämän viikon saldo

Tämän viikon saldo: Uudet kengät, lahjoja, piirtämistä, pähkäilyä, aurinkoa, ihanaa live musiikkia, korinpudontaa lattialla istuen, sadetta, taistelua kopiokoneen kanssa, kirjastossa seikkailua, ruotsalainen vaihtari...

Downtownista löytyy varmaan yhteensä 5km katettua shoppailualuetta. Alue muodostuu noin 5 pitkästä käytävästä, jotka menee ristiin ja rastiin. Lopulta ei ole enää minkäänlaista suuntavaistoa, mistäs me tänne tultiinkaan...? Ihania kenkä ja vaatekauppoja, eikä yhtään hennesiä tai lindexiä. Ja mikä parasta, sieltä löytyy myös hullun hyviä kirpputoreja merkkivaatteita myyvistä butiikeista kelpohintaisiin puljuihin. Sattuipa sieltä löytymään kimonojakin myyvä kirppis. Kengät tarttuivat matkaani, tai no oikeastaan kahdet, koska ne ovat vaan niin paljon halvempia kuin Suomessa. Valikoimakin on laajempi.

Maanataina oli bambuilun ensimmäiset tunnit. Levitettiin pressut lattialle ja jokainen haki kannon, joka toimi työpöytänä. Siinä sitten istuimme lattialla kannot edessämme ja punoimme koria bambusta. Helppoa se ei ollut, koska en ole tottunut istumaan lattialla kolmea tuntia putkeen. Tekniikkakin oli yllättävän vaikea oppia. Loppujen lopuksi tajusin logiikan opettajan revittyä tekeleeni päreiksi useita kertoja. Tuotesuunnittelu alkoi mukavalla tehtävällä. Piirrä vähintään sata erilaista liitosta, kiinnikettä tai suljinta viikossa. Tällä hetkellä kasassa noin 30, saa nähdä kuinka tytön käy. Tehtävä on todella mielenkiintoinen ja elämänkatsomukseni on tällä hetkellä liitosten etsimistä ympäristöstäni. On myös mielenkiintoista nähdä eroaako ratkaisuni jollain tavalla japanilaisten ratkaisuista.

Yumi on aivan ihana ihminen ja tekee tällä hetkellä elämästäni huomattavasti helpompaa. Hän on kääntänyt ja kertonut tärkeimmät asiat tunneilla ja on tosi innostunut näyttämään paikkoja sekä opettamaan japania. Sain häneltä lahjaksi kirjan Kiotosta. Hän oli myös itse tehnyt minulle sanakirjan koulussa tarvitsemastani sanastosta. Vastalahjaksi pitääkin keksiä jotain hurjaa Muumi-mukin lisäksi.

Pääosin on ollut tosi hyvä keli ja yhtenä päivänä oli jopa +25 C. Oli ihana viettää ruokatuntia ruokalan terassilla, auringon paistaessa ja musiikin soidessa taustalla. Yksi koulun bändeistä esiintyi viereisellä aukiolla. Ruokalassa ja melkein missä vain pärjää okein hyvin, vaikkei kieltä vielä pahemmin puhukaan. Toisin on taas asioidessa kirjostossa tai koulun tietokoneella. Kirjaston hakukone osaa kyllä englantia, mutta kirjan löytäminen hyllystä ei olekaan enää niin helppoa. Etsin tovin kirjaa Marimekosta, muttei se sattunut silmiini hyllystä. Vihdoin erään japanilaisen tytön autettua kirja löytyi. Nimi oli japaniksi, vaikka sisältöä oli myös suomeksi. Eikun vaan merkkejä opettelemaan. Piti myös tulostaa muutama paperi, ja oikeiden tulostusasetusten löytäminen verotti tuplamäärän paperia ja aikaa. Onneksi koneet toimiin samoilla pikanäppäimillä, kuin kotipuolessa esim. Ctrl + P = print.

Ja se ruotsalainen vaihtari... En vaan voi olla nauramatta sisäisesti aina kun Staffan sanoo jotain. Ruotsi aksentti on 100% oli sitten kyseessä svenska tai english!








Kuva Kampukselta

Sushia!

Tämän päivän ohjelmaan kuului museokierros. Vierailtiin Wardin ja Marthen kanssa (hollantilaiset) The National Museum of Modern Artissa ja The Museum of Kyotossa. Modernin taiteen museossa oli japanilaisen taiteilijan näyttely. Kiersimme myös talon oman näyttelyn, joka oli yllättävän suppea. Tietystikään emme tunnistaneet japanilaisia kuuluisuuksia, joten niitä oli luultavasti suurin osa teoksista. Länsimaalaisia taiteilijoita oli ainoastaan Picasso ja Piet Mondrian. Hollantilaisten iloksi löytyi siis tuttuja tauluja, Mondrian kun on kotoisin samalta seudulta. Luulen kyllä, että master piecejä tulee vielä vastaan, täällä kun niitä museoita riittää sadepäivien varalle. Kioton museossa oli kaupungin historiaa esillä. Aika suppeat oli englanninkieliset tekstit..

Käytiin myös syömässä sushia ensimmäisen kerran. Ja pakkohan kunnon liukuhihna sushilaan oli päästä! Liukuhihnan keskellä seisoi kokki, joka kääri kokoon erilaisia susheja. Onneksi pöydässä oli lista, mistä pystyi myös englanniksi lukemaan mitä pisti suuhunsa. Yksi lautanen maksoi 137 jeniä, eli alle euron. Ihan hyvällä omatunnolla sai siis erilaisia susheja maistella. Hyvin erilaisia susheja tuli maisteltua. Jotkut olivat hyvinkin wasabisia, jotkut jopa makeita. Vakiovarustukseen kuului teehana ja sekä tavallinen soija ja makea soija. Makea soija oli hyvin siirappimaista. Yhteensä seitsämä lautasta kertyi pöydälle osaltani. Epäilemme, että kokilla oli jokin salakavala juoni kaltaisiamme keltanokkia varten, koska hän pikku hiljaa lisäsi hihnalle aina uusia ja uusia sushi palleroita. Monta kertaa päätimme, että okei tämä on viiminen, mutta silloin hihnalle ilmestyi jokin todella hyvännäköinen, uusi ruokalaji, jota emme vielä olleet maistaneet. Lopuksi tarjoilija tuli laskemaan lautaset ja rahastamaan niitä vastaavan summan. Oli kyllä tosi hauska kokemus ja toistekin pitää päästä.

Toinen suosittu ruokalaji täällä on ramen. Ramen on nuudelikeittö ja variaatioita lisukkeista löytyy satoja. Kerran tilasin ramen annoksen, jossa oli kokonainen keitetty kananmuna. Kananmuna jäi kuitenkin syömättä, koska se oli väriltään ruskea. Saattoi olla tarkoituksella sen värinen, en kuitenkaan halunnut lähtemään kokeilemaan muita vaihtoehtoja.. Tapa, jolla ramen syödään on melko huvittava. Se kuuluu ryystää kova äänisesti suuhun ennen pureskelua. Kysesistä tapaa en vielä kuitenkaan ole sisäistänyt, koska 1. Nuudeli on yleensä todella kuumaa liemen takia. 2. Ilma ruustämistäkin naamani on täynnä lientä aterian jälkeen. 3. Se on mielestäni tosi ällöttävä tapa. Varautukaa kuitenkin siihen, että palattuani kaikenlainen nauharuoka uppoaa sisuksiini kyseisellä tavalla. Niissä paikoissa, joissa ruokalista löytyy englanniksi saattaa listassa lukea esim. nuudelia ja lihaa. Täällä liha kuitenkin tarkoittaa mereneläviä ja varsinaista lihaa ateria ei ole nähnytkään. Niissä paikoissa, joissa listaa taas ei löydy englanniksi, asia hoituu vielä helpommalla tavalla. Yleensä ravintoloista löytyy muovista tehdyt esimerkki annokset, joista on hyvinkin helppo havainnoida aterian sisältämät ruoka-aineet.

Vielä en ole kummemmin kotisapuskoita kaipaillut. Aamu/iltapala koostuu paahtoleivästä, juustosta ja paprikasta sekä jugurtista tai hedelmästä. Hedelmät on kuitenkin tosi kalliita täällä, joten niitä ei ihan joka päivä viitsi syödä. Yksi omena maksaa noin euron. Maitoa olen maistanut ainoastaan kerran murojen kanssa, eikä se ainakaan siinä ollut kummempaa. Maito ei myöskään ole halpaa, vaan siitä saa pulittaa melkein kaksinkertaisen hinnan kuin Suomessa. Kulttuuri erot on kyllä tosi hassuja, kun jenkit oli ihan ihmeissään, kun söin paprikaa leipäni päällä. Ne on vissiin tottunut pistämään leivälle ainoastaan hilloa tai pähkinävoita. Yksi ei ollut koskaan nähnyt paprikaa leikattavan ns. rinkuloiksi. Poor girl..

Sattuipa tässä apinakin kävelemään pihallamme yhtenä päivänä. Mistään kivasta apina kaverista ei kuitenkaan ole kyse, vaan paremminkin paviaanista, joka oli sähissyt pojille. Aargh...

Sekava alku koululle..

Eilen oli toka koulupäivä, tai siis piti olla.. Syötyäni pikaisen kylmän lounaan koulun ruokalassa suunnistin kampuksen perälle, jossa product designin tilat sijaitsivat. Kyseinen luokka oli kuitenkin tyhjä. Siinä sitten sompailin hetken ja yritin löytää tuttuja kasvoja tai opettajia. Lopulta päätin kysyä kahdelta japanilaiselta tytöltä apua. Näytin lukujärjestystäni ja yritin selittää tilannetta englanniksi mahdollisimman yksinkertaisesti. "The class is empty" ja "none there" eivät tuntuneet uppoavan tyttöjen ymmärrykseen. Onneks yksi opettajista käveli samalla hetkellä ohi. Hän meni tarkistamaan lukujärjestyksiä ja huomasi, että oli laittanut minut puuhuonekalukurssille, joka alkaakin vasta syyskuussa. Siinä sitten kiertelin hetken kampusta ja päätin lähteä asunnolle, koska sadekeli ei innostanut minkäänlaisten nähtävyyksien katseluun.

Tänään kaikki tapahtui päin vastoin. Olin suunnitellut pientä shoppailu ja museo kierrosta keskustassa. Syötyäni tuhdin aamupalan suunnistin kansainväliseen toimistoon maksamaan vuokraa yms. Siellä minulle kerrottiin, että opettajani halusi tavata minut. Niinpä menin tapaamaan opettajaa. Paljoa opettaja ei turissut, kun jo huomasin istuvani kurssilla, joka käsitteli laukun suunnittelua. Opettaja päätti siis, että korvaan toteutumattoman huonekalukurssin tällä laukku kurssilla. Ei sillä, etten kurssille olisi halunnut, kaikki tapahtui vaan niin äkkiä. Ensimmäisen päivän perusteella kyseessä on tosi mielenkiintoinen kurssi ja odotan innoissani yön yli kestävää opintomatkaa kaupunkiin nimeltä Toyooka. Sain esitellä itseni englanniksi ja opettaja käski puhua erittäin hitaasti ja selkeästi. Toivottavasti, joku ymmärsi jotain! Tunnit kestivät yhdestä kuuteen ja väliin mahtui ainoastaan 10min tauko. Pelkkä aamupala mahassa alkoi hieman heikottaa niin pitkä ruuattomuus. Ensimmäinen tehtävä on jonkinlainen ryhmätyö. Meidän piti keskustella työn aiheesta ryhmissämme. Kauheasti en pystynyt osallistumaan kielimuurin takia. Kaikki kuitenkin kuuntelivat tarkkaan, kun sanoin jotain englanniksi. Onneksi Yumi oli samassa ryhmässä, joten hän kertoi välillä missä mennään. Olen hyvin otettu siitä, että he päättivät ottaa sanakirjat mukaan seuraavalle tunnille ja puhua englantia niin paljon kuin mahdollista. Kerroin myös heille, että yritän puhua japania aina kun voin.

Täällä asuntolassa on tosi tarkat säännöt koskien vastakkaisen sukupuolen kohtaamista. Tytöt ei saa astua varpaallakaan poikien rakennukseen. Pojat taas saavat tulla meidän yhteisiin tiloihin, mutta poistua pitää viimeistään klo 11. Ja rikkomusta uhkaa erottaminen asuntolasta. Tupakointi on kuitenkin sallittua yhteisissä tiloissa ja ryypiskelläkin saa aivan vapaasti. Isäntäpariskunta tulee yleensä kaupanpäälisenä illanistujaisiin.

Kouluun hophop!

Tänään alkoi koulu. Pientä katastrofia oli ilmassa, kun heräsin klo 10.45 ja olin sopinut olevani koululla klo.11. Pistin uuteen puhelimeeni herätyksen jo yhdeksäksi, mutta syystä tai toisesta joko minä tai kello teki oharit... Onneksi ei ollut kyseessä mikään tärkeä tapaaminen opettajan yms. kanssa, vaan Juhanan, toisen suomalaisen vaihtarin. Hän saapui tänne maanantaina ja oli kyllä tosi kiva tavata joku kotipuolesta, vaikken häntä ennestään tuntenutkaan. Tapasin tänään myös yhden opettajistani ja valitsin kurssit. Mulla on yhteensä neljä kurssia koko aikana, joka tarkoitaa alle 20 viikkotuntia. Tuntuu jotenkin tosi vähältä. Silti kun näytin lukkaria japanilaisille luokkakavereille ne oli ihan ihmeissään kun olin ottanut niin paljon. Toivottavasti en siis kuole työurakan alle..

Kurssit jotka otin olivat jonkinlainen japanilainen pintakäsittely/maalaus -kurssi, bambun työstö -kurssi, puu/huonekalu -kurssi ja joku yleinen tuotesuunnittelu -kurssi. Tämä päivä kului maalauksen ja pintakäsittelyn merkeissä. Opettajan englannin osaaminen rajoittui sanoihin dry, water ja clean. Teoria osuus meni siis aikalailla ohi.. Onneksi opettaja pisti mut istumaan pojan viereen, joka osasi ihan kohtalaisesti englantia. Nimeä en muista millään, kun luultavasti 20 ihmistä kävi esittelemässä itsensä mulle. Oli kyllä kiva huomata miten suurin osa opiskelijoista oli kiinnostunut musta, vaikkei ne niin hyvin englantia osannutkaan. Kaikki olivat tosi ystävällisiä ja halusivat auttaa. Välillä kuulin myös nimeni mainittavan jossain päin luokkaa. Kuulin myös lausahduksen "so white..." Oli kyllä aika huvittavaa, kun sain ekana tahtävät tehtyä koko luokasta. Asiaan luultavasti vaikutti se etten jutellut samalla muitten kanssa, vaan keskityin pelkästään maalaamiseen.

Maanantaina satoi, joten käytimme päivän paperityön hoitamiseen. Matkustettiin junalla downtowniin ja käytiin hoitamassa alien registration ja vakuutukset. Toimisto oli tosi iso ja pelättiin passiemme katoavan paperikasojen sekaan. Noin tunnin odottelun jälkeen päästiin turvallisesti pois passeinemme. Melkein jokaisessa toimistossa, pankissa tai jopa kaupassa on ihminen, joka on palkattu ainoastaan ohjaamaan ja opastamaan ihmisiä. Muutenkin jos näyttää vähänkään siltä, ettei tiedä miten toimia, tulee yleensä joku tarjoamaan apuaan ilman pyytämistä. Esimerkiksi ostaessamme lippuja metroon tuli japanilainen bisnessmies auttamaan. Ilman häntä emme olisi selvinneet.

Ja todisteeksi kuva siitä, että todella olen täällä.. :)

Tuntuu, että päivät kuluvat tosi nopeesti. Siihen tietysti saattaa vaikuttaa se, että olen vihdoin oppinut nukkumaan täällä ja unta onkin riittänyt iltapäivä yhteen asti. Parempi kuitenkin nukkua univelat pois ennen koulun alkua. Toinen vierailu lähikaupassa oli huomattavasti mukavampi kokemus, kuin ensimmäinen. Uskaltauduin ostamaan jonkinnäköisiä versoja/ituja, joita olin maistanut paikallisessa ravintolassa. Ja onnistuin jopa ostamaan soijaa ihan mutu tuntumalla, purkissa kun ei ollut yhtään meidän käyttämäämme merkkiä. Edellä mainitut ainekset plus paprikaa plus nuudeleita oli yhtäkuin ihan kelpo ateria. Satuimpa myös huomaamaan, että läheisellä pääkadulla oli Suomi -kauppa. Kyllä! Pakkohan sinne oli mennä fiilistelemään ja puhumaan suomea suomalaisen omistajan kanssa. Siellä myytiin Nansoa, Artekia, Arabiaa, Marimekkoa ja tietysti Muumeja. Jotenkin ihan hullua, että koti-ikävän iskiessä Fazerin sininen on niin lähellä.

Lauantai-iltana oli Cherry Blossomin huipentuma. Puolet Kiotosta oli kokoontunut puistoon keskustan lähellä juhlistamaan tapahtumaa. Puiston keskellä oli valaistu kirsikkapuu, joka oli luultavasti tuhansia vuosia vanha. Puun ympärillä oli tuhansia japanilaisia ottamassa kuvia. Vaikka meidän turisti aste onkin täällä ainakin sata, valokuvauksessa olemme täysiä luusereita japanilaisiin verrattuna. Puistossa oli myös hirveä määrä erilaisia kojuja grillatun mustekalan myyjistä Power Rangers -naamarien myyjiin. Väkeä tosiaan riitti tungokseen saakka ja tulihan todistettua japanilainen puistojuopottelu, mikä käsittääkseni on mahdollista ainoastaan tänä yhtenä päivänä vuodessa. Fiilis oli jollain tavalla sama kuin deebeeteeällässä (turkulainen kaupunki festivaali aurajoen rannassa)...


Tänään kävin tutustumassa lähiympäristöön. Parin minuutin pyöräilymatkan päässä oli lähin temppeli alue. Kuva vieressä. Aika hieno paikka oli. Siellä otin myös hurjasti kuvia kirsikan kukista. Toivottavasti eivät jää viimeisiksi ennen kukkien tippumista, mikä on ennustettu tapahtuvan parin päivän sisällä. Oli aika huvittavaa, että seisoskellessani puiden keskellä eräs japanilainen mies tarjoutui itse ottamaan kuvan minusta ja kukista kamerallani. Se kertoo paljon ihmisten asenteesta täällä. Ja aina kun hymyilee jollekin saa lämpimän hymyn vastalahjana. Noin kymmenen minuutin matkan päässä oli toinen temppeli, jossa ensimmäistä kertaa näin japanilaisen kivipuutarhan. Siellä ei saanut kuvata, joten tulkaa itse kokemaan se! Istuuduin polvilleni ja yritin kovasti tyhjentää mieltäni tuijottamalla kiviä. No aivan mielen tyhjyyttä en vielä saavuttanut, mutta ainakin se oli paikka missä todella sai olla rauhassa täydessä hiljaisuudessa. Oli hauska sattuma, että mies, joka otti kuvan minusta edellisessä paikassa ilmestyi vaimonsa kanssa tähänkin temppeliin. Hän oli hyvinkin iloinen nähdessään minut. Siinä sitten juttelimme hetken, tai puhuin lähinnä naisen kanssa, koska hän osasi englantia.

Pyörä on todella oiva kulkuneuvo liikkumiseen täällä. Pitää vain osata ajatella vasemman puolisesti liikenteessä. Liikenteen seassa ei onneksi tarvitse ajaa, vaan jalkakäytävä on jalankulun lisäksi sitä varten. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tilaa olisi reilusti. Paikoin tilaa on varattu noin metri. Tilannetta ei helpota jalkakäytävän ja rakennusten välissä oleva "oja". Keskustassa kyseiset ojat on onneksi peitetty betoni laatoilla, jotka kuitenkin heilahtelevat ikävästä niiden päältä ajettaessa. Tänään ajoin myös teitä, jossa ajotilaa oli niin vähän, että autot joutuivat koukkaamaan jalkakäytävän kautta autojen kohdatessa. Täällä kuitenkin annetaan tilaa toiselle, eikä ajatella vaan itseään, niinkuin joissain maissa on tapana.

Asiaa on niin paljon, että aika ei riitä kirjoittamiseen.. Noh, palailen taas!

Cherry Blossom

Ekat päivät..

Tervehdys Japanista!

Saavuin Japaniin Osakan lähelle keskiviikko aamuna yhdeksän maissa. Takana oli rankka lentomatka, jossa olin saanut torkuttua muutaman tunnin. Kello oli siis noin kolme yöllä suomenaikaan. Takaraivossa oli ainoastaan ajatus nukkumisesta ihan oikeassa sängyssä, mutta se ei ollutkaan niin helppoa. Kentällä piti olla kyyti odottamassa nopeinta tietä Kiotoon ja asunnolleni. Kyyti ei kuitenkaan ollut odottamassa, vaan jouduin odottamaan sitä noin tunnin. Uuteen maahan saapuessa kaikki on niin uutta ja ihmeellista, niinpä en malttanut torkkua autossa, vaan katselin maisemia. Jotenkin olin myös ajatellut, että eihän se matka kovin pitkä ole, kestäisi maksimissaan puolitoista tuntia. Matka itse Osakan läpi moottoritietä pitkin kesti kaksi tuntia ja Kiotossakin matkaan kului noin tunti, kun auto kuljetti muut matkustajat majapaikkoihinsa ennen minua. Osakan läpi ajettaessa sitä tosiaan huomasi minkä kokoisesta paikasta oli kyse. Kaksi ja puoli miljoona ihmistä ahdettuna vuorien rajaamaan alueeseen. Kaupunki ei koostu erillisistä lähiöistä, vaan talot on niin lähekkäin rakennettu, kuin mahdollista. Maisemassa oli vähän sulattelemista. Kulttuurishokki alkoi siis aivan matkan alku metrillä.

Kun vihdoin pääsin perille asuntolan okaasan ja otosan (äiti ja isä), eli isäntä pariskunta oli ovella vastassa. Muutaman sanan he osasivat englantia ja paikalle saapui Yumi, jonka kanssa olen samoilla kursseilla. Hän osasi englantia japanilaiseksi oikein hyvin. Yumin mukana oli myös toinen tyttö koulusta ja he pyysivät minua syömään kanssaan. Jouduin kuitenkin kieltäytymään väsymyksen takia, vaikka olinkin nälkäinen. Menin huoneeseeni nukkumaan, mutta uni oli melko katkonaista kovaäänisen lämmittimen takia, joka oli pakollinen kylmyyden takia. Keskuslämmitystä täällä ei tunneta, mutta wc-renkaan lämmittämiseen kyllä panostetaan. Japanilainen tyyny oli myös aivan uusi kokemus minulle. Tai no voiko hernesäkkiä kutsua tyynyksi.. Tuntui kuin olisi ollut tiiliskivi niskan alla. Parin tunnin unen jälkeen kävin syömässä mukaan ottamani pikakaurahiutalepussin. Samalla tutustuin kahteen hollantilaiseen pelisuunnittelijaan, jotka olivat tulleet opiskelemaan mangaa koulun manga linjalle. He eivät kuitenkaan ollet niin friikkejä kuin saattais kuvitella, oikeastaan aika mukavia. Mulla oli käynyt kuitenkin parempi tuuri kyydeissä, kuin heillä. Kyyti firma oli mennyt kiinni, kun kone oli ollut myöhässä ja he olivat joutuneet ottamaan taksin Osakan keskustaan ja yöpymään siellä ensimmäisen yön hotellissa. Melkonen raha oli kuulemma mennyt siihen.

Ensimmäinen yö kului uuteen nukkumaympäristöön totutellessa. Ihan hyvin sain kuitenkin unta. Aamulla meinasin kuolla nälkään ja söin viimeisiä Suomesta ottamiani eväitä. Niiden jälkeen suunnistin koulun lähellä olevaan ravintolaan ensimmäiselle aterialle. Riisiä, friteerattuja jättikatkarapuja, majoneesia ja mizo- keittoa. Kaikki muu maistui, paitsi keitto. Maku ja varsinkin haju oli jotain aivan uutta ja sanoinkuvailematonta. Aterian jälkeen suunnistin koulun International Officeen. Sieltä sain polkupyörän ja puhelimen. Molemmat tärkeitä selviytymisen kannalta. Officen länsimaalainen työntekijä Ken piti myös esittelykierroksen campuksella. Paikka vaikutti aivan mainiolta ja tulen varmasti viihtymään siellä. Kierroksen ja päiväunien jälkeen poljin lähimpään ruokakauppaan. Ruokakaupan kalatiskin tuoksut oli myöskin melko tajunnan räjäyttäviä. Tuotteet, jotka päädyin ostamaan oli Danone –jugurtti (ei kuitenkaan mitenkään perinteisen Danonen makuista), paahtoleipää, aamupalajuustoa, tuoremehua, nuudeleita, Oreo –keksejä jne. Mitään paikallista en omin päin uskaltanut vielä ostaa. Illalla hengailin yleisissä tiloissa isäntä pariskunnan ja kymmenen japania opiskelemaan tulleen jenkin kanssa.

Kolmantena päivänä lähdin ensimmäisen kerran tutustumaan kaupunkiin. Poljimme hollantilaisten kanssa downtowniin. Heidän mukaansa matka kestäisi 20 min. Oma veikkaukseni metkan kestosta oli lähempänä 40 minuttia. Kävimme kahdessa temppelissä ja kotimatkalla poikkesimme Imperial Palace Parkissa. Temppelit oli ihan valtavan upeita. Toinen oli rakennettu aivan kaupungin reunaan ja alue nousi tosi korkealle vuoren rinnettä pitkin. Ylhäältä löytyi hautoja ja niitä tosi skarppeja puutarhoja. Paikka veti ihan sanattomaksi. Muutamia kuvia sain otettua ennen akun loppumista. Luulen kyllä vierailevani paikassa toistekin. Täällä on tosiaan parhaillaan cherry blossom eli kirsikan kukat kukkivat ja kaikki temppelialueet on ihan extra täynnä ihmisiä. Temppelien puistot olivat täynnä ruokakojuja ja maahan oli levitetty pressuja picniciä varten. Päätimme kokeilla, miltä picnic tuntuisi kirsikkapuun alla. Istuuduttuamme teltoin ja makuupussein varautuneiden japanilaisten keskelle, olimme melkoinen turistinähtävyys. Jotenkin erotuimme maastosta, tai sitten mulla oli tukka huonosti. Pyörähdettiin keskustassa kaupoissa ja mm. 100 jenin kaupassa. Kaupan idea on sama kuin euron ihmeellä, paitsi että se on vielä halvempi (100 jeniä = 70 centtiä). Käytiin myös syömässä ja annokseni koostui friteeratusta nuudelista sekä merenelävistä kuten katkaravuista, mustekalasta sekä iduista ja jostain mustasta, limaisesta ja sitkeästä, mutta maukkaasta jutusta. Hintaa aterialle tuli reilu kolme euroa ja mikä parasta täällä juomat teineen kuuluu aina hintaan. Nyt on sitten pyöräilylihakset jumissa kevään ensimmäisen pyöräretken jälkeen, joka kesti yhteensä seitsämän tuntia.