Tänä viikonloppuna olen nähnyt niin paljon japanilaista kulttuuria temppelien ja pyhäkköjen muodossa, että menee hetki ennen kuin aivoni pystyvät sulattamaan kaiken kertyneen materiaalin. Lauantaina menimme eteläiseen Kiotoon, jossa sijaitsi Fushimi Inari -Taisha temppeli. Temppeliltä lähti polku Inari -vuorelle. Polku oli ympäröity punaisilla porteilla ja matkaa huipulle oli muutama kilometri. Portteja oli siis kymmeniä tuhansia ja maisemat olivat huikeat jyrkässä bambumetsässä. Aluksi ajattelimme, ettei käveltäisi huipulle asti vielä tällä kertaa, koska varustuksemme ei ollut paras mahdollinen. Ahneus kuitenkin yllätti maisemien muuttuessa huikeammiksi ja huikeammiksi, ja halusimme mennä huipulle asti. Mitä korkemmalle pääsimme, sitä vähemmän oli muita ihmisiä ja sitä vaikuttavammaksi paikka muuttui. Matkan varrella oli useita hautapyhäkköjä. Huipulla oleva hautapyhäkkö oli kissojen valtakuntaa ja noin kymmenen kissaa tuli tervehtimään meitä saapuessamme perille. Paikan mystisyys muuttuu illan pimentyessä ja tuhansien lyhtyjen syttyessä. Luulenpa siis vielä palaavani Inariin..
Vaikka kaikki temppelit ovat täynnä turisteja, tänään koin varsinaisen turistihelvetin. Maailman perintökohteisiin kuuluva Kinkakuji eli kultainen temppeli oli aivan täynnä turisteja. Monet kymmenet turistibussit toivottivat ihmiset tervetulleiksi enemmän tai vähemmän mukavalla tavalla. Melkein oli pakko kulkea virran mukana, ettei jäänyt jalkoihin ja jouduinkin keskelle venäläistä turistiryhmää. 60% ihmisistä oli länsimaalaisia. Olen päättänyt, että puhun japania niin paljon kuin mahdollista. Täällä minulle ei edes annettu tilaisuutta, vaan kaikki tapahtui englanniksi.
Lähellä oli Daitokuji -temppeli, jonka alueella oli useita Zen puutarhoja, eli kivipuutarhoja. Siellä oli paljon rauhallisempaa ja paikan pyhyyden pystyi aistimaan, koska tuhannet turistit kameroineen olivat kiiruhtaneet seuraavaan perintökohteeseen, joihin tämä ei kuulunut. Viikonloppuisin kivipuutarhoissa voi osallistua avoimiin meditaatioryhmiin. Täytyy varmaan sekin kokea jonain viikonloppuna. On muuten huvittavaa, miten downtownissa turistien tullessa vastaan ajattelee, että ei taas turisteja, vaikka luultavasti meistä länsimaalaisina ajatellaan samalla tavalla. Poikkesin vielä kolmanteen pyhäkköön nimeltään Shimogamo. Kulttuuriyliannostuksen jälkeen päätin lievittää pääni turvotusta tarjoamalla itselleni aterian makudonarudossa, eli mäkkärissä!
Tänä viikonloppuna olen nähnyt niin paljon japanilaista kulttuuria temppelien ja pyhäkköjen muodossa, että menee hetki ennen kuin aivoni pystyvät sulattamaan kaiken kertyneen materiaalin. Lauantaina menimme eteläiseen Kiotoon, jossa sijaitsi Fushimi Inari -Taisha temppeli. Temppeliltä lähti polku Inari -vuorelle. Polku oli ympäröity punaisilla porteilla ja matkaa huipulle oli muutama kilometri. Portteja oli siis kymmeniä tuhansia ja maisemat olivat huikeat jyrkässä bambumetsässä. Aluksi ajattelimme, ettei käveltäisi huipulle asti vielä tällä kertaa, koska varustuksemme ei ollut paras mahdollinen. Ahneus kuitenkin yllätti maisemien muuttuessa huikeammiksi ja huikeammiksi, ja halusimme mennä huipulle asti. Mitä korkemmalle pääsimme, sitä vähemmän oli muita ihmisiä ja sitä vaikuttavammaksi paikka muuttui. Matkan varrella oli useita hautapyhäkköjä. Huipulla oleva hautapyhäkkö oli kissojen valtakuntaa ja noin kymmenen kissaa tuli tervehtimään meitä saapuessamme perille. Paikan mystisyys muuttuu illan pimentyessä ja tuhansien lyhtyjen syttyessä. Luulenpa siis vielä palaavani Inariin..
Vaikka kaikki temppelit ovat täynnä turisteja, tänään koin varsinaisen turistihelvetin. Maailman perintökohteisiin kuuluva Kinkakuji eli kultainen temppeli oli aivan täynnä turisteja. Monet kymmenet turistibussit toivottivat ihmiset tervetulleiksi enemmän tai vähemmän mukavalla tavalla. Melkein oli pakko kulkea virran mukana, ettei jäänyt jalkoihin ja jouduinkin keskelle venäläistä turistiryhmää. 60% ihmisistä oli länsimaalaisia. Olen päättänyt, että puhun japania niin paljon kuin mahdollista. Täällä minulle ei edes annettu tilaisuutta, vaan kaikki tapahtui englanniksi.
Lähellä oli Daitokuji -temppeli, jonka alueella oli useita Zen puutarhoja, eli kivipuutarhoja. Siellä oli paljon rauhallisempaa ja paikan pyhyyden pystyi aistimaan, koska tuhannet turistit kameroineen olivat kiiruhtaneet seuraavaan perintökohteeseen, joihin tämä ei kuulunut. Viikonloppuisin kivipuutarhoissa voi osallistua avoimiin meditaatioryhmiin. Täytyy varmaan sekin kokea jonain viikonloppuna. On muuten huvittavaa, miten downtownissa turistien tullessa vastaan ajattelee, että ei taas turisteja, vaikka luultavasti meistä länsimaalaisina ajatellaan samalla tavalla. Poikkesin vielä kolmanteen pyhäkköön nimeltään Shimogamo. Kulttuuriyliannostuksen jälkeen päätin lievittää pääni turvotusta tarjoamalla itselleni aterian makudonarudossa, eli mäkkärissä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti