Tokion kautta kotiin!

Huhh.. Kiirettä on pitänyt! Viiminen viikko kului Tokiossa. Kierrettiin kaikki perus Tokio mestat. Harajuku, Shinjuku, Ginza, Shibya, Roppongi... Kirjotan tarkempaa raporttia myöhemmin. Nyt tarviin hetken hengähdyksen kotiinpaluun merkeissä. Nälkäisimmille kuitenkin kuvamateriaalia:

Hiroshima ja vikat päivät Kiotossa

On se kiireistä tämä lomalaisen elämä. Tämäkin viikko meni aivan liian äkkiä. Keskiviikko aamuna suunnattiin Hiroshimaan. Päätettiin oikein hifistellä ja kuljettiin molemmat suunnat shinkansenilla eli luotijunalla. Vaikka lompakko keveni huomattavasti, oli se vaan sen väärti. Matka kesti pari tuntia, toisin kuin perus juna olisi vienyt jopa 8. Kaupunki oli yksi vaikuttavimmista missä koskaan olen käynyt. Nimittäin atomipommi 6.8.1945 klo.8.15. Kävimme katsomassa Atomipommikupolin, eli muistomerkin, joka on rakennus josta on säilynyt perustukset pommin jäljiltä. Menimme myös atomipommi museoon. Paikka oli aivan kauhea. Museossa oli kerrottu kaikki mahdollinen, atomipommeista, pommiin johtaneista syistä ja seurauksista, vaikutuksista jne.. Paljon oli myös esineitä, joita oli löytynyt pommin jälkeen, joitten omistajia ei olla koskaan löydetty. Yksi vaikuttavimmista esineistä oli kello, joka oli pysähtynyt aikaan 8.15. Vaikka nytkin meinaa tippa tulla silmään paikkaa muistellessa, olen tyytyväinen että kävin siellä. Tekisi hyvää monille ihmisille vierailla paikassa ja nähdä miten kauhea asia sota on saatikka ydinpommi. Kyllä meillä vaan on hyvin asiat.



Yövyttiin hotellissa ja melkein kaikki nähtiin painajaisia pommista. Seuraava päivä vietettiin paljon kevyemmissä merkeissä. Hiroshiman edustalla on saari, joka on pyhä. Saaren edustalla vedessä on portti. Yleensä portit rakennetaan temppelien eteen, mutta koska tämä portti on vedessä se tarkoittaa että koko saari on pyhä. Paikka oli kuin paratiisi saari. Käytiin uimassa Tyynessä valtameressä ja tietysti onnistuin polttamaan itseni. Ja tietysti keräsin ison kasan simpukoita matkamuistoksi.

Enää kaksi viikkoa Japanissa jäljellä, joista vain kaksi päivää Kiotossa. Aika on mennyt ihan hurjan äkkiä ja varsinkin viimeinen viikko Tokiossa tulee kulumaan hujauksessa. Puolet vaihtareista on jo palanneet kotiin ja asuntola vaikuttaa tosi tyhjältä ja kolkolta. Tiedän jo miten vaikeaa lähteminen tulee olemaan. Nyt kun kaikkien alkuvaikeuksien jälkeen vihdoin on tottunut kulttuuriin, tapoihin ja suurkaupunkeihin, pitää palautua vanhaan, toisaalta tuttuun ja turvalliseen ympäristöön. Olen kuitenkin iloinen kun näen pian kaikki tärkeät ihmiset, joita en ole nähnyt neljään ja puoleen kuukauteen.

Loma!

Kauan odotettu loma on vihdoin koittanut. Olo oli tosi helpottunut viime perjantaina viimeisen esitelmän jälkeen. Toisaalta tuntui myös haikealta, että tässä se nyt oli. Kaikki ihmiset joihin olen täällä tutustunut, en tule näkemään heitä ehkä enää koskaan. Muutamat läheisimmiksi tulleet kaverit olivat kirjoitaneet minulle kirjeitä. Aivan ihanaa, että joku vielä käyttää kaikkein intiimeintä viestintä tapaa. He myös haluavat aloittaa kirjeen vaihdon kanssani!

Japani tourini alkoi jo loman toisena päivänä. Vaikka Osakassa olenkin useampaan otteeseen jo käynyt, perus turisti kohteet oli vielä valloittamatta. Niinpä suuntasimme Osakan linnaan Osaka-jo:hon. Linna ei ollut kovinkaan iso, mutta puisto alue vallihautoineen linnan ympärillä oli valtava. Linnaan sisään astuessamme, kohtasimme suuren pettymyksen. Sisätilat oli rakennettu kokonaan uudestaan. Hissillä pääsi kandeksanteen kerrokseen ja turistikrääsä myymälöitä oli joka nurkassa. Tuntui kuin olisi ollut jossain ihan muualla. Käytiin myös katsastamassa DEN DEN -town eli kaiken maailman elektroniikkaan keskittynyt alue. Illalla suunnattiin kaupungin "jenkki" alueeseen. Katu kuva oli kuin jenkkilästä ja ihmiset näyttäviä. Eräässä super kalliissa secondhand putiikissa kokeilin Manolo Blahnikin korkkareita ja kuvittelin olevani Carrie Bradshaw.

Eilen suuntasimme Kobeen. Kobe on surullisen kuuluisa kaupunki vuonna 1995 tapahtuneesta maanjäristyksestään. Vaikka katastrofi aiheutti suurta tuhoa, ei siitä ollut enää jäljellä merkkiäkään. Sää oli aurinkoinen ja kuuma kaupunkiin saapuessamme, joten päätimme aloittaa kiipeämällä viereiselle 400m korkealle vuorelle, josko korekealla olisi viileämpää. Näköala oli mahtava tyynen valtameren näkyessä horisontissa. Sitten alkoi tapahtua. Puolessa tunnissa taivas oli täynnä järjettömän nopeasti liikkuvia pilviä. Alkoi kaatosade jota seurasi salamointi. Kyseessä ei ollut mikään pieni ukonilma, vaan salamointi kesti koko päivän. Tällaisia trooppisia myrskyjä ei pahemmin Suomessa näe. Suunniteltu loikoilu rannalla peruuntui tältä erää. Menimme kuitenkin kiertelemään Chinatownia sateen ropistessa varjoihimme. Kuulostaa varmasti hullulta, että Japanista löytyy Chinatown. Alue oli kuitenkin helppo erottaa, sillä kiinalaisten tyyli on paljon koristeellisempi, kuin japanilaisten.

Huomenna matkaamme Hiroshimaan, jossa vietämme kaksi päivää. En malta odottaa Tokion viikkoa. Nyt kun on päässyt tutustumaan kunnon suurkaupunkeihin ja niiden monimuotoiseen elämään Tokio tulee olemaan kaiken huipentuma!

Gion Matsuri

Lämpötila on tällä hetkellä meille suomalaisille käsittämättömissä luvuissa. Joka päivä on vähintään +30 ja jonaina päivinä lämpötila nousee jopa +36! Ulos mennään vaan jos on pakko. Kaikenlainen liikunta ja edes liikkuminen aiheuttaa, yllätys yllätys, järkyttävää hikoilua! Olen löytänyt uusia paikkoja mistä ihminen voi hikoilla, kuten polvet!

Täällä Kiotossa oli Gion matsuri festivaali tässä kuussa. Ihan järkyttävä määrä ihmisiä oli pakkautunut downtownin kapeille kujille. Tunnelma oli vähän kuin jossain festareilla, paitsi yhtään humalaista riehuvaa nuorisojoukkoa ei näkynyt. Tunnelma oli hyvin rauhallinen ja "turvallinen". Meille oli järjestetty festivaalin tutustumispäivä, johon kuului yukatoihin, eli kimonon kevyempiin kesäversioihin, pukeutuminen, festivaalialueella kiertely yukatat päällä ja lopuksi ruokailu. Kokemus oli yksi parhaista! Ja parasta oli että saimme pitää yukatat! Niinpä päätimme käyttää myös toisen tilaisuuden ja mennä katsoomaan festivaalin päätapahtumaa kulkuetta yukatat päällä.

Koulu on melkein ohi! Huomenna on viimeinen esitelmä ja sitten koittaa kauan odotettu loma! Vielä pitää valmistella huomista, joten raporttini jää tällä kertaa lyhyeksi! Yritän kirjoittaa lisää mahdollisiman pian!

Oosaka, Osaka..

Kylläpäs aika kuluu nopeasti! Edellisestä merkinnästä jo kaks viikkoa aikaa..

Bändi koulun pihalla esiintymässä..

Viime sunnuntaina pääsin jo melkein pelaamaan ultimatea. Löysin tosiaan Osakasta ns. höntsä ultimate joukkueen, joka koostuu pääosin länsimaalasista. Treenaavat joka sunnuntai, mikä sopii hyvin mun viikkoaikatauluun. Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen vihdoin löysin yhden joukkueen jäsenistä. Epäonneni aikaisemmilla kerroilla johtui säästä ja siitä, että treenit oli päätetty peruuttaa sähköpostiviestillä puolta tuntia ennen treenejä. Viime sunnuntaina en ollut ainut, joka ei sattunut puolta tuntia ennen lukemaan sähköpostia. Nick, 20 vuotta Japanissa asunut ja saman verran ultimatea pelannut tyyppi tuli paikalle. Siinä sitten kaksistaan ekaks heiteltiin ja pelattiin lopuksi frisbee golfia. Kivaa oli! Oli myös aika sattumaa, että tyyppi oli englannin opettaja ja opettanut muun muassa Seikassa, yliopistossa jossa olen vaihdossa! Pieni maailma..

Ennen ultimate "treenejä" käväisin Tokyu Hands -tavaratalossa hankkimassa tarvikkeita laukkua ja valaisinta varten. Tavaratalo on melkoinen askartelijan ja miksei myös muotoilijan unelma. Tavaraa löytyy kahdeksasta kerroksesta ja mitä ikinä tarvitsetkaan nikkarointiin -periaatteella. Tämä unelma depaato löytyy muutaman aseman päästä Osakan ydinkeskustasta, Umedasta. Vaikka juna ja metro yhteydet ovatkin hyvät Japanissa, liian helpoksi matkustamista ei ole tehty. Nimittäin kun olet Umedassa sinun pitää tietää asema, josta metrosi kulkee. Ja Umedassa asemia on viisi. Hetken siinä pyöriskelin ennen kun löysin oikean aseman, vaikka kerran olenkin tavaratalossa Yumin kanssa käynyt. Oli melkoinen voittaja fiilis, kun selviydyin määrän päähän ja takaisin. Nyt kun olen vähän päässyt jyvälle Osakasta, haluan päästä sinne uudelleen!

Japanissa julkisilla kulkuvälineillä matkustamiseen kuuluu aivan omat normit. Ensinnäkin matkustaminen japanilaisille merkitsee nukkumista. Tai nuokkumista, pilkkimistä yms. epätoivoista voimien keräämistä. Kun menet metroon ainakin puolet ihmisistä istuu pää retkottaen 90 asteen kulmassa suoraan eteenpäin. Kyseinen asento ei vain uppoa ymmärrykseeni. Eikö siinä ala niska kramppaamaan jo muutamassa minuutissa? Muuten nukkuminen on täysin ymmärrettävää, koska välimatkat ovat pitkät ja monet luokkakaverit matkustaa joka päivä jopa puolitoista tuntia per suunta. Toinen tärkeä asia on puhelimessa puhuminen. Se nimittäin on erittäin epäkohteliasta muita kohtaan. Satuin kerran näkemään kuinka erään miehen puhelin soi junassa. Noloissaan mies kaivoi puhelimen taskustaan ja vastaukseksi riitti yksi sana, densha, eli juna. Näin ulkomaalaisen asemassa olen huomannut meikäläisten kyttäämisen julkisissa kulkuvälineissä. Erityisesti vanhemmat ihmiset saattavat koko puoli tuntia kytätä jokaista liikettäsi. Kerran satuin istumaan erään mamman viereen, joka oli hyvinkin kiinnostunut meikäläisestä. Perillä hän halusi antaa pienen lahjan kiitokseksi matkaseurasta, nimittäin keksipaketin. Japanilaiset on niin huvittavia. Myös lapset ovat erittäin kiinnostuneita tälläisitä valleatukkaisista "kummituksista".

Bambu -kurssin saldoa..

Satuin tapaamaan koulussa japanilaisen tytön, Ayakan, joka oli viime talven Suomessa vaihdossa. Hurjaa tässä tytössä on se, että hänen kanssaan pystyy kommunikoimaan suomeksi. Melkoinen motivaatio hänellä suomen kieltä kohtaan. Oma japanin kielen taitoni voisi olla parempi. Kaupassa käynti onnistuu ja koulussa ymmärrän suurin piirtein mistä on kyse, mutta puhuminen on vähän vaikeampaa. Olen kuitenkin iloinen, että hallitsen kirjoituksesta hiraganan ja katakanan, eli tavumerkit. Kanjin eli "kuvamerkkien" opettelu taitaa siirtyä hamaan tulevaisuuteen.

Aika hiljaista on kommenttien osalta. Tällä hetkellä paras kommentti on "En keksi mitään kommentoitavaa/kysyttävää". Jos jotain tuliaista täältä halajat niin kommenttia perään! Rima ei ole korkealla!!!:D

Haikeat fiilikset.. +SKABA

Asuntola tyhjeni puoleen asukkaista viime lauantaina, kun 30 jenkkityttöä lähti kotiin. He opiskelivat täällä kieltä viimeiset kymmenen viikkoa. Oli melko haikeat fiilikset katsella heidän lähtöään ja tuntui siltä kun olisi ollut itsekin lähdössä. Tällä hetkellä tunteet on melko ristiriitaiset. Koti-ikävä on suurta, mutta kun tajuaa että koulua on enää kuukausi jäljellä, tulee sellainen olo että eihän sinne kotiin vielä tarttis palata. Vielä kuukauden päästä en kuitenkaan aio kotiin palata, vaan vasta elokuun puolivälissä. Suunnitelmissa on vähän matkustaa jä käydä ainakin Kobessa, Hiroshimassa, Nagoyassa ja Tokiossa.

Viikonloppuna katsottiin Juhanan ja Rickyn kanssa ruotsalainen elokuva nimeltä Like in heaven. Elokuva oli todella hyvä ja se herätti ihania ajatuksia. Elokuvan jälkeen tajusin millaisessa "pimennossa" tällä hetkellä olen. Koska en ymmärrä kieltä, enkä kirjoitusta en pysty nauttimaan paikallista kirjallisuutta, taikka elokuvia. Aivoni kaipaavat jonkinlaisia emotionaalisia kokemuksia, joita normaalista kerääntyy koulussa kavereilta, kotona, tv:stä, kirjoista, jne.. Ja vaikka kavereita täällä riittää niin vaihtareista kuin paikallisistakin, sosiaalinen ympäristö ei ole sama kuin Suomessa. Elämä pyörii koulun, kaupan, kämpän ja nähtävyyksien ympärillä. Kaikki vaihtarit siis ovat samassa tilanteessa, koska asumme vielä samassa paikassa.

Tänään kuitenkin suuntasin downtowniin kirjakauppaan, jossa myytiin myös englannin kielisiä kirjoja hollantilaisilta saamani vinkin perusteella. Enpä olisi yksikseni löytänyt kirjakauppaa, se kun löytyi erään tavaratalon ylimmistä kerroksista. Täällä pitää todella tietää mitä hakee ja mistä, koska downtownin shoppailu alue on valtava. Katutaso ei kerro mitään siitä, mitä löytyy rakennuksen muista kerroksista. Tulipa kaupassa vietettyä tunti, jos muutamakin. Mukaani myös tarttui pokkari, jos toinenkin...

Eräästä toisesta blogista saamani idean mukaan pistän nyt pienen kisan pystyyn! Elikkä mielenkiintoisimman kysymyksen tai kommentin esittänyt henkilö saa aivan mahtavan japanilaisen palkinnon, jollaista ennen ei ole Suomessa nähty! Nyt siis sana kiertämään ja palkintoa jahtaamaan! Jos jostain syystä kommentoiminen tänne ei onnistu, voi kysymyksen laittaa myös facebookiin, sähköpostiin yms.. Kuulemisiin!

Turistina Kiotossa osa 2.

Kiireinen viikko takana. Nähtävyyksiä, temppeleitä, shoppailua, näköalapaikkoja, turistikauppoja, turistikrääsäkauppoja, punaisia portteja ja tuliaisten metsästystä kuului muun muassa viime viikon ohjelmaan. Täyspäiväisenä turistioppaana sain siis toimia. Oli todella kivaa näyttää jollekin kotipuolesta millaista täällä oikeasti on. Viikko kului tosi nopeasti ja olisipa viikkoon mahtunut enemmän aurinkoisia päiviä, vaikkei annettukaan sateen haitata. Ja käytiinhän me myös Universal Studiolla Osakassa. Oli tosi hieno paikka. Paikka oli teemapuisto Universalin elokuvista. Vierailtiin mm. E.T:n, Paluu tulevaisuuteen, Jurassic Parkin, Waterworldin ja Terminaattorin "osastoilla". Puisto on kuulemma kopio USA:n puistosta. Koko päivä siihen meni ja jonottaa sai jopa 1,5h laitteeseen..

Sade kausi on siis alkanut ja tuonut mukanaan kosteuden jopa sisätiloihin. Vaatteet on ihan nihkeitä, kun ne ottaa kaapista. Ilmastointi auttaa jonkin verran, muttei sitäkään voi pitää päällä koko aikaa. Vaatteiden kosteus on kuitenkin pientä verrattuna kosteuden tuomaan hyönteisongelmaan. Varoitus! Seuraavia lauseita ei suositella heikkohermoisille! Nimittäin tuhatjalkaiset pitävät myös kosteudesta sisätiloissa. Vielä en ole omasta huoneestani yhtään löytänyt, mutta naapurihuoneista on muutamia löytynyt. Kookkaimmat yksilöt ovat jopa 15cm pitkiä. Kauhulla siis odotan herääväni joku aamu tuhatjalkainen naamani edessä. Onneksi joku viisas on joskus sanonut, että se mikä ei tapa, vahvistaa. Luultavasti siis kun palaan Suomeen mikään ei enää tunnu missään. Suomen pikku öttiäiset ei enää hetkauta millään tavalla.

Olin tänään valaisin opettajan johdolla tutustumassa suureen arkkitehtuuri firmaan Narassa. Koko firma oli niin japanilainen eteisaulasta lähtien. Meidän piti mm. vaihtaa omat kenkämme ns. yötöppösiin (slippers). Töppöset ovat ihan oma lukunsa ja ehkä kerron niistä lisää joku toinen kerta. Vierailtiin keittiö ja kylpyhuoneosastolla. Hölmöin ja japanilaisin keksintö oli led-valo wc-pöntön sisällä. Kyllä ne japanilaiset on sitten niin kekseliäitä! Missään muualla ei panosteta toilettiin niin paljon kuin japanissa. Muun muassa lämmitetty wc -rengas kuuluu vakiovarustukseen. Olen tottunut siihen jo niin hyvin, etten enää huomaa sen olevan lämmin. Paitsi yhtenä aamuna kun lämmitys ei ollutkaan päällä.. Vierailun jälkeen menimme syömään opettajan kanssa. Opettaja siis tarjosi ruuat ja myös tilaisi ne. Niinpä jouduin maistamaan kaikkia ruokalajeja raa-asta kalasta mustekalaan. Tämäkin on erittäin japanilainen tapa ja hieman pelotti syödä opettajan edessä, vaikka se oli hänen tapansa osoittaa kohteliaisuutta meille.

Hassuja sattumuksia..

Hip hei, selvittiinhän niistä mustekala bileistä hengissä, vaikka elonmerkkejä ei viikkoon ole näkynytkään! Itse asiassa ei se mustekala niin hirveetä ollutkaan. Resepti taisi olla tällä kertaa oikea. Mustekala pala oli taikinan sisällä ja ruoka valmistettiin erityisellä pannulla, jossa oli "kuoppa" aineksille. Aineksia pyöriteltiin kuopassa ja lopputulos oli pallon muotoinen herkku. Opin myös uuden version pelistä läpsy, jossa istutaan ringissä ja kädet laitetaan niin sanotusti ristiin vieruskavereitten kanssa. Tällä kertaa häviäjä ei menettänyt kättään vaan joutui juomaan tilkan konjakkia. Pelattiin myös peliä "nosta paperikassi suulla maasta ottamatta tukea käsillä tai polvilla". Kierros kierrokselta leikattiin pala pois pussista ja reuna lähestyy pikku hiljaa lattiaa. Ollaan tosiaan leikitty tätä ultimate porukalla ja hauskuutta riitti, koska menestyminen vaatii notkeutta, jota kaikilta meistä ei löytynyt. Täällä peli oli kuitenkin tosi tylsä, koska muille paitsi minulle pussin nostaminen kävi käden käänteessä. Jopa kuusikymppinen äippämme taipui huippu suorituksiin. Aasialaisilla taitaa olla jooga veressä.. Mukana oli siis japanilaisia, korealaisia, kiinalaisia ja pari eurooppalaista sekä jenkkiä.

Aloitin viime perjantaina mallin urani. Kyllä, ymmärsit aivan oikein. Japanilainen valokuvauksen opiskelija haluaa käyttää minua opinnäytetyössään ja ensimmäiset kuvat otettiin viime viikolla. Kaikki tapahtui todella nopeasti. Sain puhelun, jossa heikkoa englantia puhuva tyttö kertoi haluavansa kuvata minua. Hän halusi tavata minut heti ja viiden minuutin kuluttua puhelusta Ayaka oli asuntolalla. Siinä sitten jutustelimme hetken ja ryhdyimme tosi toimiin. Hän halusi nähdä vaatekaappini ja valita minulle vaatteet. Oli siinä naurussa pitelemistä, kun jouduin liikkumaan asuntolassa yöshortsit jalassa ja keltaiset polvisukat käsivarsissa. Kuvat olivat siis erittäin taiteellisia. Mallina oleminen oli yllättävän rankkaa. Minun piti poseerata melko luonnottomissa asennoissa ja olla liikkumatta useita minutteja. Hauskaa se silti oli ja aivan uusi kokemus. Vasta jälkeenpäin tajusin, että kuvani saattaa hyvässä lykyssä päästä koulun opinnäytetyönäyttelyyn. Saavat sitten hymyssä suin japanilaiset muistella suomalaista vaihto-oppilastaan..

Hulluja juttuja sattuu koko ajan, eikä koskaan tiedä mitä tapahtuu. Hollantilaiset muun muassa kutsuttiin kadulta japanilaiseen perheeseen syömään. Itse törmäsin suomalaiseen poikaan koulun ruokalassa. Satuin huomaamaan länkkärin, jota en ollut aikaisemmin nähnyt koulussa. Hän sattui puhumaan yhden jenkkivaihtarin kanssa ja jäin kuuntelemaan heidän keskustelua. Oli melkoinen yllätys, kun hän sanoin nimekseen Tuukka ja kotoisin Suomesta. Hän oli tullut tutustumaan meidän kouluun muutaman muun vaihtarin kanssa. Suomessa hän ei ollut kuitenkaan asunut melkein kymmeneen vuoteen ja vakituisesti hän opiskeli Oxfordissa. Japanikin luonnistui oikein hyvin, koska hän oli asunut Japanissa aikaisemmin yhteensä 4 vuotta. Melko pätevä tyyppi siis..

Tuukka sattui tietämään, että Kioton yliopistosta löytyy ultimatea. Toivottavasti siis tärppää ja pääsen heidän kanssaan treenaamaan muutaman kerran viikossa. Hollantilaiset ovat innokkaita frisbeen heittelijöitä ja olen opettanut heille uusia heittoja, samalla pysyy siis omat taidot muistissa. Hinku kiekon perässä juoksemiseta oikein tosissaan on tällä hetkellä valtava. Mä haluun nurmelle!

Ainiin, ja saan tosiaan suomalaisen vieraan ensi maanataina. Ystänäni Sanna tulee käymään! Tuntuu ihan hullulta saada joku tuttu tänne. Meille tulee kiireinen viikko, nähtävää täällä kun riittää..!

Kiirettä riittää..

Viime viikot ovat hujahtaneet lähinnä koulun merkeissä. Töitä on riittänyt jokaiselle päivälle. On ollut myös aika turhauttavaa kun kaiken sen työn jälkeen olen tehnyt aivan eri tavalla kuin muut. Välillä luova työ on mennyt suorittamisen puolelle ajan puutteen takia. Päätin kuitenkin, etten aio tappaa itseäni näiden kuukausien aikana, vaan aion nauttia olostani kaikin puolin. Japanilaiset ovat ihan hulluja työnarkomaaneja. Osa ei nuku välttämättä ollenkaan, jos deadline lähestyy. Muutenkin he asuvat koulussa. Toisaalta japanilaiset osaavat myös rentoutua työn välissä. Jokaisen luokan perusvarustukseen kuuluu muutamia urheiluvälineitä frisbeestä koripalloon sekä soittimia, kuten kitara tai huilu.

Laajensin reviiriäni ja menin käymään Osakassa Yumin kanssa. Päivä kului valaisin liikkeitä kierrellessä. En siis vielä saanut oikein minkäänlaista kuvaa kaupungista, mutta matkustamisen helppouden ja halpuuden takia aion vierailla siellä toistekin. Kaupunki on kuuluisa Teri Yakista eli mustekalasta ja melkein jouduin kyseiseen ravintolaan. Sain kuitenkin vakuuteltua Yumille, että mennään sitten seuraavalla kerralla mielummin.. Kerran olen mustekalaa täällä maistanut, eikä ruokalaji pääse top kolme listaani, eikä ehkä edes top vitoseen... :D Huomenna on kuitenkin PAKKO syödä mustekalaa, koska meille vaihtareille järjestetään Teri Yaki -bileet. Toivottakaa siis onnea!

Japanilaiset on kyllä olleet neroja kun keksivät karaoken ja erityisesti karaokehuoneet! Tällä kertaa oltiin jopa kaksi tuntia. Karaoken jälkeen mentiin ihmettelemään japanilaisia pelikoneita viisikerroksiseen "pelihalliin". Oli myös pakko kokeilla valokuvakoppia. Kuvissa mukana Ward, Marthe, Juhana ja Ricky mun lisäksi. Vietettiin siis perus teini perjantai japanilaiseen tapaan.

Kuva pläjäys!!

Vesiputous Toyamassa, Yumin kotikaupungissa. Kanazawan linna Toyaman naapurissa.


Toyamasta löytyi myös vettä..! Yumi ja vihreä tee


Minä, Marthe ja japanilaiset tytöt kimonoissa Inari -vuorella


Näkymä Inari-vuorelta. Downtown jää oikealle.


Yksi Kioton joista


Temppelin portti


"Rahapeli" palkintona kilahdus...


Perinteistä japanilaista asutusta


Luokkakavereita..


Adachi ja Ayano


Kukkaloistoa!

Golden week

Luulin tietäneeni paljon japanilaisesta kulttuurista vielä viikko sitten. Jos tietämykseni oli silloin laaja, on se nyt valtava. Viimeiset viisi päivää vietin siis japanilasten ympäröimänä, ainoana länsimaalaisena, ensin koulun matkan merkeissä Toyookassa ja sitten Toyamassa Yumin perheen vieraana.

Matka Toyookaan ei ollut pitkä, mutta maasto oli melko haastavaa ja hidaskulkuista. Kun on tottunut Turku-Helsinki moottoritiehen, jossa parhaimmillaan on nähty 140 km/h, tuntuu pienellä vuoristotiellä mutkittelu toivottamalta. Tien mutkaisuus aiheutti myös pientä huonoa oloa. Perillä meillä oli tosi tiukka aikataulu ja paikkoja, joissa vierailimme oli noin kymmenen. Kielen ymmärtäminen aiheutti pieniä ongelmia, joten hirveästi en saanut irti selostuksista... Kuvamateriaalia taas kertyi senkin edestä. Japanilaiset on kyllä syntyneet kamera kädessä ja välillä oikein nauratti, kun 15 ihmistä yritti samaan aikaan ottaa kuvaa jostain pienestä yksityiskohdasta. Illalla tehtiin yhdessä ruokaa. Tai siis tytöt teki. Mua oikein suututti kun pojat sai mennä suihkuun ja rentoutua sillä aikaa kun tytöt valmistivat illallista, mutta minkäs teet kulttuurille.. Eipä se heitä näyttänyt haittaavan, tulevathan tytöt joka tapauksessa viettämään suurimman osan elämästään kotiäiteinä tehden kaikki kotityöt. Illalla nautittiin vielä vähän biirua, eli olutta ja tietysti sakea...

Saavuttuamme Toyookasta, oli minulla tunti aikaa valmistautua seuraavaan matkaan Toyamaan, jonne matkustimme junalla. Juna oli huomattavasti mukavampi tapa matkustaa, kuin bussi. Juna oli kuitenkin ihan tajuttoman kallis ja rahaa matkoihin kului melkein sata euroa, vaikka matka kesti noin kolme tuntia. Suhteessa sama hinta siis kuin Suomessa, mutta opiskelija-alennus oli ihan olematon. Yumin vanhemmat tulivat asemalle vastaan ja veivät meidät ensimmäiseksi syömään, vaikka kello oli jo 12 illalla. Aamulla piti herätä jo 8, koska lähdimme vuoristoon katsomaan 300m korkeaa vesiputousta. Vuoren huipulle olisi myös ollut mahdollista päästä, mutta kultaisen viikon takia olisi pitänyt jonottaa ainakin puoli päivää. Paikka oli mahtava ja rotkon pohjalla jyrkkien vuoren seinämien ympäröimänä tunsi itsensä aika pieneksi. Oli myös huvittavaa, että pystyimme leikkimään lumisotaa teepaitasillamme. Lunta siis oli paikoin paksusti, vaikka lämpöä riitti reilusti yli kahdenkymmenen.

Kävimme syömässä sushia paikallisessa liukuhihna ravintolassa. Yumin isä lappasi pöydän täyteen erilaisia susheja ja minun piti maistaa melkein jokaista nistä. Tilanne oli hieman kiusallinen, koska koko pöytä tarkkaili silmä kovana reaktioitani. Jo kokonaisten sushipallerojen syöminen tuotti tuskaa puhumattakaan niistä muutamista merenelävistä, jotka aiheuttivat oksennusrefleksin. Kunnialla kuitenkin selvisin, vaikka aiheutinkin monet naurut puikkojen käytölläni tai muulla kohelluksella. Yumin äidin valmistama illallinen oli myös oikein maittava ja ruokahuoneen paperiseinät, tatamilaittia ja matala pöytä oli jotain niin japanilaista.

Viereisessä kaupungissa oli Ron Mueckin näyttely, jossa mentiin käymään Yumin kanssa. Näyttely oli todella vaikuttava. Monta kertaa normaalin ihmisen kokoiset patsaat olivat niin aidon näköisiä! Esimerkiksi 5m pitkä vastasyntynyt ihmislapsi oli todella hurja. Käypä siis googlettamassa nimi, vaikket taiteesta mitään ymmärtäisikään!

Syö riisiä, mene kylpylään, pistä pala kokonaisena suuhun ja juo vihreää teetä päälle. Japanissa uskonto sanelee hyvinkin paljon jokapäiväistä elämää. Japanilainen teeserenomia on hyvä esimerkki siitä miten kaikki pitää tapahtua juuri tietyssä järjestyksessä ja tietyllä tavalla, ajoituksesta puhumattakaan. Niinpä menimme japanilaiseen kylpylään, jossa piti myös noudattaa tiettyä kaavaa. Ensiksi piti peseytyä, jonka jälkeen piti käydä noin kuudessa erilaisessa altaassa, tai padassa. Kaksi erilaista saunaa myös löytyi, joista kumpikaan ei vastannut omaamme. Toisesta saunasta löytyi kyllä lauteet, mutta niille oli levitelty vessanmaton tapaiset pehmusteet. Hiukan ällötti oma peppu siihen laskea. Saunassa ei kuitenkaan heitetty löylyä, vaikka lämpöä oli noin 70 astetta. Kaiken kruunasi televisio. Toinen sauna oli taas pimeä ja kostea, mutta lauteitten sijaan lattialla oli tynnyrin muotoiset penkit ringissä. Väritys oli tummanpunainen ja matala katto aiheutti pientä klaustrofobiaa.

Synttäriiit!

Maanataina oli mun synttärit ja 21 vuotta tuli kasaan. Vaihteeksi olen porukan nuorimpia vaihtareiden keskuudessa, porukan vanhin kun on reilusti yli kolkyt. Koulussa suurin osa oppilaista on samaa ikäluokkaa, toisin kun omassa koulussani.. Jokatapauksessa juhlistimme merkkipäivää ruuin ja lauluin. Menimme Juhanan, Patrickin, Wardin, Marthen ja Yumin kanssa ekaksi syömään ja aterian jälkeen suuntasimme laulamaan karaokea. Vuokrasimme siis karaoke huoneen. Paikka oli kuin hotelli, luksusta riitti marmorista jäätelöannoksiin. Huoneemme sijaitsi viidennessä kerroksessa, eli mistään pienestä paikasta ei ollut kyse. Tunti maksoi noin viisi euroa ja hintaan kuului alkoholittomat juomat. Pienellä lisämaksulla hintaan kuului myös alkoholijuomat. Pistettiin oikein ranttaliksi ja tilattiin vielä kunnon jäätelöannokset. Lauluja löytyi kahden puhelinluettelollisen verran ja illan aikana kuultiin muunmuassa Lordia.. En malta odottaa seuraavaa kertaa. Mä haluun laulaa kaikki laulut!!

Kohta painun viettämään kultaista viikkoa, ensin kuitenkin laukku ekskursion merkeissä. Tokion matkan päätimme siirtää toiseen ajankohtaan, koska liian lyhyelle matkalle olisi tullut liikaa hintaa. Tokiosta ääripäänä menen muutamaksi päiväksi maaseudulle. Yumi pyysi minua mukaansa hänen vanhempiensa luokse. Pääsen siis kokemaan japanilaista perhe-elämää kotiruokineen. Japani hiljenee, mutta vain hetkeksi!

Ainiin, ja hauskaa vappua! Täällä ei vappua tunneta..

Turisti vai eikö turisti?

Tänä viikonloppuna olen nähnyt niin paljon japanilaista kulttuuria temppelien ja pyhäkköjen muodossa, että menee hetki ennen kuin aivoni pystyvät sulattamaan kaiken kertyneen materiaalin. Lauantaina menimme eteläiseen Kiotoon, jossa sijaitsi Fushimi Inari -Taisha temppeli. Temppeliltä lähti polku Inari -vuorelle. Polku oli ympäröity punaisilla porteilla ja matkaa huipulle oli muutama kilometri. Portteja oli siis kymmeniä tuhansia ja maisemat olivat huikeat jyrkässä bambumetsässä. Aluksi ajattelimme, ettei käveltäisi huipulle asti vielä tällä kertaa, koska varustuksemme ei ollut paras mahdollinen. Ahneus kuitenkin yllätti maisemien muuttuessa huikeammiksi ja huikeammiksi, ja halusimme mennä huipulle asti. Mitä korkemmalle pääsimme, sitä vähemmän oli muita ihmisiä ja sitä vaikuttavammaksi paikka muuttui. Matkan varrella oli useita hautapyhäkköjä. Huipulla oleva hautapyhäkkö oli kissojen valtakuntaa ja noin kymmenen kissaa tuli tervehtimään meitä saapuessamme perille. Paikan mystisyys muuttuu illan pimentyessä ja tuhansien lyhtyjen syttyessä. Luulenpa siis vielä palaavani Inariin..





Vaikka kaikki temppelit ovat täynnä turisteja, tänään koin varsinaisen turistihelvetin. Maailman perintökohteisiin kuuluva Kinkakuji eli kultainen temppeli oli aivan täynnä turisteja. Monet kymmenet turistibussit toivottivat ihmiset tervetulleiksi enemmän tai vähemmän mukavalla tavalla. Melkein oli pakko kulkea virran mukana, ettei jäänyt jalkoihin ja jouduinkin keskelle venäläistä turistiryhmää. 60% ihmisistä oli länsimaalaisia. Olen päättänyt, että puhun japania niin paljon kuin mahdollista. Täällä minulle ei edes annettu tilaisuutta, vaan kaikki tapahtui englanniksi.





Lähellä oli Daitokuji -temppeli, jonka alueella oli useita Zen puutarhoja, eli kivipuutarhoja. Siellä oli paljon rauhallisempaa ja paikan pyhyyden pystyi aistimaan, koska tuhannet turistit kameroineen olivat kiiruhtaneet seuraavaan perintökohteeseen, joihin tämä ei kuulunut. Viikonloppuisin kivipuutarhoissa voi osallistua avoimiin meditaatioryhmiin. Täytyy varmaan sekin kokea jonain viikonloppuna. On muuten huvittavaa, miten downtownissa turistien tullessa vastaan ajattelee, että ei taas turisteja, vaikka luultavasti meistä länsimaalaisina ajatellaan samalla tavalla. Poikkesin vielä kolmanteen pyhäkköön nimeltään Shimogamo. Kulttuuriyliannostuksen jälkeen päätin lievittää pääni turvotusta tarjoamalla itselleni aterian makudonarudossa, eli mäkkärissä!

Matkailu avartaa!

Jos meille vaihtareille kaikki on uutta ja ihmeellistä täällä, on vastapuolen tunteet vähintään yhtä häkellyttäviä. Esimerkiksi tiistaina juhlittiin jenkki vaihtari, Chelseyn synttäreitä. Kun sitten koko länsimaalaisten vaihtareiden porukka eli noin 15 ihmistä kokoontui lähikaupan pihaan ostamaan virvokkeita ennen downtowniin suunnistamista, oli näky varmasti hämmentävä. Kaupassa samaan aikaan asioinut nuorisoporukka pyysi meitä vilkuttamaan pihalla samalla kun he ottivat kuvia meistä. Oltiin melko huvittuneita.. Tällä viikolla oli myös juhlat kaikille vaihtareille ja japanilaisille vaihtoon lähtijöille. Tapasin muunmuassa yhden tyttösen, joka on tulossa meidän kouluun ensi syksynä tekstiili puolelle. Tälläinen Suomi-kuva ihmisillä oli: Marimekko and Muumi. But is it so cold in Finland. And you have to drink vodka all the time because of coldness.. Yes all the time! I´m happy that I don´t have to drink it here so much.. Vastasin. Muutaman kerran sain myös korjata, että ei, IKEA ei ole suomalainen, vaan ruotsalainen! Ja tietysti Joulupukki. Häntä monet haluaisivat tulla tapaamaan..

Ensiviikonloppuna on retki Toyooka nimiseen kaupunkiin laukku kurssin merkeissä. Matkaa sinne on neljän tunnin verran ja majoitumme hotelliin. Siellä teemme ruokaa koko luokan kesken, siispä tänään mietittiin ruokalajia tuntien jälkeen. Ehdotettuja ruokalajeja oli kymmeniä, joista minulla ei tietenkään ollut mitään hajua. Toivottavasti ensimmäinen mustekala kokemukseni ei siis satu kyseiseen ajankohtaan. Kaiken pähkäilyn keskellä joku tajusi, että Annihan vois kokata jotain suomalaista herkkua! Ihme kun luottamusta riitti vielä lakritsin jälkeen..! Siinä sitten yritin vakuutella, että ehkä on parempi jos mennään paikallisten ruokailutottumusten mukaan. Odotan innolla tuota japaninkielen intensiivi viikonloppua ruokineen ja laukkuineen.

Viikon päästä on myös kultainen viikko, johon sattuu monta pyhäpäivää peräkkäin. Lomaa on siis tiedossa ja suunnitelmissa on mennä käymään Tokiossa. Luotijuna on nopein, mutta kallein, mutta pakko kokeilla -kulkuneuvo. Tokiossa varmaan oikeasti tajuaa minkä kokoinen massa meikäläistä ympäröi. Kioto vaikuttaa niin mukavalta "pikkukaupungilta", mikä johtuu kaupungin turvallisuudesta. Esimerkiksi kauppaan mennessä pitää jättää aikaisemmat ostokset tai muu omaisuus pyörän koriin odottamaan. Mä en vaan pysty tekemään niin, vaikka kaikki muut tekeekin. Kiotoa onkin luonnehdittu yhdeksi maailman turvallisimmista kaupungeista. Kaupunki on rakennettu vuorien ympäröimään alueeseen, joka on tosi tiheästi asutettu. Tiheä asutus ei kuitenkaan tarkoita korkeita rakennuksia, vaan pieniä asuntoja rakennettuna vieriviereen. Yleensä talon ympärillä on vain metri matkaa viereiseen tonttiin. Downtownissa on ihan hassu olo, kun seisoo yhdellä pääkaduista, sekä oikealle, että vasemmalle katsottaessa näkee vuoret. Aivan kuin katu alkaisi vuoresta ja päättyisi vuoreen. Vaikka olo on niin turvallinen ja pikkukaupunkimainen, populaa täällä on 1,5 miljoonaa.

Harmonyyy..

Japanilaiset on kyllä niin hassuja ihmisiä. Ensinnäkin ajattelutapa on ihan erilainen kuin meillä. Kaiken lähtökohtana on ryhmä ja vasta sen jälkeen tulee yksilö. Ryhmänssä täytyy myös ylläpitää tiettyä harmoniaa ja kaikki pitävät huolen ettei se järky millään tavalla. Esimerkiksi ketään ei saa nolata, tai loukata. Suomalainen vittuilukulttuuri on siis kaukana tästä kulttuurista. Sana EI on hyvin harvinainen ja aina ei tiedä miten asioitten oikeasti pitäisi mennä. Monta kertaa olen kysynyt neuvoa miten joku koulutehtävä pitäisi tehdä. Vastaukset ovat kuitenkin melko ympäripyöreitä, koska jos olen tehnyt jo heidän tavoistaan poikkeavalla tavalla, on heidän vaikea sanoa sitä. He eivät halua ns. nolata minua, vaikka meistä se ei ole nolaamista.

No, koska virallisesti on käyttäydyttävä tiettyjen kriteerien mukaan, on myös oltava keino, jolla purkaa sitä mitä oikeasti ihmiset ajattelevat sisällään. Ja yksi keino on alkoholi. Vielä en ole joutunut kenenkään tilityksen uhriksi, minua on ainoastaan varoitettu asiasta. Muita "nollaus" keinoja ovat mm. itsensä ilmaisu, eli taide, urheilu ja manga. Se mitä manga oikeasti on, selvisi minulle vasta täällä. Manga lajeja on olemassa tuhansia ja vain raapaisu on meillä Suomessa esillä. On siis olemassa mangaa businessmiehille, hevostytöille, golffareille, nörteille, ruoka-addikteille, vähemmistöryhmille, jne.. Jokaiselle siis jotain. On myös olemassa ns. perus mangaa, jota ilmestyy viikottain raamatun paksuisina opuksina.

Sattuipa tässä viime perjantaina sitten kohtaamaan suomalainen lakritsi ja japanilainen harmonia. Tarjosin parille tytölle ja pojalle lakritsipatukat. En tietenkään älynnyt varoittaa millään tavalla. Ensinnäkin karkin väri herätti pientä kummaksuntaa ja viimeistään palan haukkaaminen sai heidät järkyttymään. Kukaan heistä ei syönyt pötköä kokonaan, vaan vaivihkaa tunkivat ne taskuihinsa. Huvittavinta tässä on se, että he ylistivät karkkia kaikin osaaminsa sanoin. Oikein hyvää! Itsekseni mietin siinä tilanteen koomisuutta ja sanoin, että ymmärrän kyllä jos he eivät pidä karkin mausta. On sitä varmaan illalla ihmetelty kotona tätä suomalaista herkkua oikein porukalla

Tämän viikon saldo

Tämän viikon saldo: Uudet kengät, lahjoja, piirtämistä, pähkäilyä, aurinkoa, ihanaa live musiikkia, korinpudontaa lattialla istuen, sadetta, taistelua kopiokoneen kanssa, kirjastossa seikkailua, ruotsalainen vaihtari...

Downtownista löytyy varmaan yhteensä 5km katettua shoppailualuetta. Alue muodostuu noin 5 pitkästä käytävästä, jotka menee ristiin ja rastiin. Lopulta ei ole enää minkäänlaista suuntavaistoa, mistäs me tänne tultiinkaan...? Ihania kenkä ja vaatekauppoja, eikä yhtään hennesiä tai lindexiä. Ja mikä parasta, sieltä löytyy myös hullun hyviä kirpputoreja merkkivaatteita myyvistä butiikeista kelpohintaisiin puljuihin. Sattuipa sieltä löytymään kimonojakin myyvä kirppis. Kengät tarttuivat matkaani, tai no oikeastaan kahdet, koska ne ovat vaan niin paljon halvempia kuin Suomessa. Valikoimakin on laajempi.

Maanataina oli bambuilun ensimmäiset tunnit. Levitettiin pressut lattialle ja jokainen haki kannon, joka toimi työpöytänä. Siinä sitten istuimme lattialla kannot edessämme ja punoimme koria bambusta. Helppoa se ei ollut, koska en ole tottunut istumaan lattialla kolmea tuntia putkeen. Tekniikkakin oli yllättävän vaikea oppia. Loppujen lopuksi tajusin logiikan opettajan revittyä tekeleeni päreiksi useita kertoja. Tuotesuunnittelu alkoi mukavalla tehtävällä. Piirrä vähintään sata erilaista liitosta, kiinnikettä tai suljinta viikossa. Tällä hetkellä kasassa noin 30, saa nähdä kuinka tytön käy. Tehtävä on todella mielenkiintoinen ja elämänkatsomukseni on tällä hetkellä liitosten etsimistä ympäristöstäni. On myös mielenkiintoista nähdä eroaako ratkaisuni jollain tavalla japanilaisten ratkaisuista.

Yumi on aivan ihana ihminen ja tekee tällä hetkellä elämästäni huomattavasti helpompaa. Hän on kääntänyt ja kertonut tärkeimmät asiat tunneilla ja on tosi innostunut näyttämään paikkoja sekä opettamaan japania. Sain häneltä lahjaksi kirjan Kiotosta. Hän oli myös itse tehnyt minulle sanakirjan koulussa tarvitsemastani sanastosta. Vastalahjaksi pitääkin keksiä jotain hurjaa Muumi-mukin lisäksi.

Pääosin on ollut tosi hyvä keli ja yhtenä päivänä oli jopa +25 C. Oli ihana viettää ruokatuntia ruokalan terassilla, auringon paistaessa ja musiikin soidessa taustalla. Yksi koulun bändeistä esiintyi viereisellä aukiolla. Ruokalassa ja melkein missä vain pärjää okein hyvin, vaikkei kieltä vielä pahemmin puhukaan. Toisin on taas asioidessa kirjostossa tai koulun tietokoneella. Kirjaston hakukone osaa kyllä englantia, mutta kirjan löytäminen hyllystä ei olekaan enää niin helppoa. Etsin tovin kirjaa Marimekosta, muttei se sattunut silmiini hyllystä. Vihdoin erään japanilaisen tytön autettua kirja löytyi. Nimi oli japaniksi, vaikka sisältöä oli myös suomeksi. Eikun vaan merkkejä opettelemaan. Piti myös tulostaa muutama paperi, ja oikeiden tulostusasetusten löytäminen verotti tuplamäärän paperia ja aikaa. Onneksi koneet toimiin samoilla pikanäppäimillä, kuin kotipuolessa esim. Ctrl + P = print.

Ja se ruotsalainen vaihtari... En vaan voi olla nauramatta sisäisesti aina kun Staffan sanoo jotain. Ruotsi aksentti on 100% oli sitten kyseessä svenska tai english!








Kuva Kampukselta

Sushia!

Tämän päivän ohjelmaan kuului museokierros. Vierailtiin Wardin ja Marthen kanssa (hollantilaiset) The National Museum of Modern Artissa ja The Museum of Kyotossa. Modernin taiteen museossa oli japanilaisen taiteilijan näyttely. Kiersimme myös talon oman näyttelyn, joka oli yllättävän suppea. Tietystikään emme tunnistaneet japanilaisia kuuluisuuksia, joten niitä oli luultavasti suurin osa teoksista. Länsimaalaisia taiteilijoita oli ainoastaan Picasso ja Piet Mondrian. Hollantilaisten iloksi löytyi siis tuttuja tauluja, Mondrian kun on kotoisin samalta seudulta. Luulen kyllä, että master piecejä tulee vielä vastaan, täällä kun niitä museoita riittää sadepäivien varalle. Kioton museossa oli kaupungin historiaa esillä. Aika suppeat oli englanninkieliset tekstit..

Käytiin myös syömässä sushia ensimmäisen kerran. Ja pakkohan kunnon liukuhihna sushilaan oli päästä! Liukuhihnan keskellä seisoi kokki, joka kääri kokoon erilaisia susheja. Onneksi pöydässä oli lista, mistä pystyi myös englanniksi lukemaan mitä pisti suuhunsa. Yksi lautanen maksoi 137 jeniä, eli alle euron. Ihan hyvällä omatunnolla sai siis erilaisia susheja maistella. Hyvin erilaisia susheja tuli maisteltua. Jotkut olivat hyvinkin wasabisia, jotkut jopa makeita. Vakiovarustukseen kuului teehana ja sekä tavallinen soija ja makea soija. Makea soija oli hyvin siirappimaista. Yhteensä seitsämä lautasta kertyi pöydälle osaltani. Epäilemme, että kokilla oli jokin salakavala juoni kaltaisiamme keltanokkia varten, koska hän pikku hiljaa lisäsi hihnalle aina uusia ja uusia sushi palleroita. Monta kertaa päätimme, että okei tämä on viiminen, mutta silloin hihnalle ilmestyi jokin todella hyvännäköinen, uusi ruokalaji, jota emme vielä olleet maistaneet. Lopuksi tarjoilija tuli laskemaan lautaset ja rahastamaan niitä vastaavan summan. Oli kyllä tosi hauska kokemus ja toistekin pitää päästä.

Toinen suosittu ruokalaji täällä on ramen. Ramen on nuudelikeittö ja variaatioita lisukkeista löytyy satoja. Kerran tilasin ramen annoksen, jossa oli kokonainen keitetty kananmuna. Kananmuna jäi kuitenkin syömättä, koska se oli väriltään ruskea. Saattoi olla tarkoituksella sen värinen, en kuitenkaan halunnut lähtemään kokeilemaan muita vaihtoehtoja.. Tapa, jolla ramen syödään on melko huvittava. Se kuuluu ryystää kova äänisesti suuhun ennen pureskelua. Kysesistä tapaa en vielä kuitenkaan ole sisäistänyt, koska 1. Nuudeli on yleensä todella kuumaa liemen takia. 2. Ilma ruustämistäkin naamani on täynnä lientä aterian jälkeen. 3. Se on mielestäni tosi ällöttävä tapa. Varautukaa kuitenkin siihen, että palattuani kaikenlainen nauharuoka uppoaa sisuksiini kyseisellä tavalla. Niissä paikoissa, joissa ruokalista löytyy englanniksi saattaa listassa lukea esim. nuudelia ja lihaa. Täällä liha kuitenkin tarkoittaa mereneläviä ja varsinaista lihaa ateria ei ole nähnytkään. Niissä paikoissa, joissa listaa taas ei löydy englanniksi, asia hoituu vielä helpommalla tavalla. Yleensä ravintoloista löytyy muovista tehdyt esimerkki annokset, joista on hyvinkin helppo havainnoida aterian sisältämät ruoka-aineet.

Vielä en ole kummemmin kotisapuskoita kaipaillut. Aamu/iltapala koostuu paahtoleivästä, juustosta ja paprikasta sekä jugurtista tai hedelmästä. Hedelmät on kuitenkin tosi kalliita täällä, joten niitä ei ihan joka päivä viitsi syödä. Yksi omena maksaa noin euron. Maitoa olen maistanut ainoastaan kerran murojen kanssa, eikä se ainakaan siinä ollut kummempaa. Maito ei myöskään ole halpaa, vaan siitä saa pulittaa melkein kaksinkertaisen hinnan kuin Suomessa. Kulttuuri erot on kyllä tosi hassuja, kun jenkit oli ihan ihmeissään, kun söin paprikaa leipäni päällä. Ne on vissiin tottunut pistämään leivälle ainoastaan hilloa tai pähkinävoita. Yksi ei ollut koskaan nähnyt paprikaa leikattavan ns. rinkuloiksi. Poor girl..

Sattuipa tässä apinakin kävelemään pihallamme yhtenä päivänä. Mistään kivasta apina kaverista ei kuitenkaan ole kyse, vaan paremminkin paviaanista, joka oli sähissyt pojille. Aargh...

Sekava alku koululle..

Eilen oli toka koulupäivä, tai siis piti olla.. Syötyäni pikaisen kylmän lounaan koulun ruokalassa suunnistin kampuksen perälle, jossa product designin tilat sijaitsivat. Kyseinen luokka oli kuitenkin tyhjä. Siinä sitten sompailin hetken ja yritin löytää tuttuja kasvoja tai opettajia. Lopulta päätin kysyä kahdelta japanilaiselta tytöltä apua. Näytin lukujärjestystäni ja yritin selittää tilannetta englanniksi mahdollisimman yksinkertaisesti. "The class is empty" ja "none there" eivät tuntuneet uppoavan tyttöjen ymmärrykseen. Onneks yksi opettajista käveli samalla hetkellä ohi. Hän meni tarkistamaan lukujärjestyksiä ja huomasi, että oli laittanut minut puuhuonekalukurssille, joka alkaakin vasta syyskuussa. Siinä sitten kiertelin hetken kampusta ja päätin lähteä asunnolle, koska sadekeli ei innostanut minkäänlaisten nähtävyyksien katseluun.

Tänään kaikki tapahtui päin vastoin. Olin suunnitellut pientä shoppailu ja museo kierrosta keskustassa. Syötyäni tuhdin aamupalan suunnistin kansainväliseen toimistoon maksamaan vuokraa yms. Siellä minulle kerrottiin, että opettajani halusi tavata minut. Niinpä menin tapaamaan opettajaa. Paljoa opettaja ei turissut, kun jo huomasin istuvani kurssilla, joka käsitteli laukun suunnittelua. Opettaja päätti siis, että korvaan toteutumattoman huonekalukurssin tällä laukku kurssilla. Ei sillä, etten kurssille olisi halunnut, kaikki tapahtui vaan niin äkkiä. Ensimmäisen päivän perusteella kyseessä on tosi mielenkiintoinen kurssi ja odotan innoissani yön yli kestävää opintomatkaa kaupunkiin nimeltä Toyooka. Sain esitellä itseni englanniksi ja opettaja käski puhua erittäin hitaasti ja selkeästi. Toivottavasti, joku ymmärsi jotain! Tunnit kestivät yhdestä kuuteen ja väliin mahtui ainoastaan 10min tauko. Pelkkä aamupala mahassa alkoi hieman heikottaa niin pitkä ruuattomuus. Ensimmäinen tehtävä on jonkinlainen ryhmätyö. Meidän piti keskustella työn aiheesta ryhmissämme. Kauheasti en pystynyt osallistumaan kielimuurin takia. Kaikki kuitenkin kuuntelivat tarkkaan, kun sanoin jotain englanniksi. Onneksi Yumi oli samassa ryhmässä, joten hän kertoi välillä missä mennään. Olen hyvin otettu siitä, että he päättivät ottaa sanakirjat mukaan seuraavalle tunnille ja puhua englantia niin paljon kuin mahdollista. Kerroin myös heille, että yritän puhua japania aina kun voin.

Täällä asuntolassa on tosi tarkat säännöt koskien vastakkaisen sukupuolen kohtaamista. Tytöt ei saa astua varpaallakaan poikien rakennukseen. Pojat taas saavat tulla meidän yhteisiin tiloihin, mutta poistua pitää viimeistään klo 11. Ja rikkomusta uhkaa erottaminen asuntolasta. Tupakointi on kuitenkin sallittua yhteisissä tiloissa ja ryypiskelläkin saa aivan vapaasti. Isäntäpariskunta tulee yleensä kaupanpäälisenä illanistujaisiin.

Kouluun hophop!

Tänään alkoi koulu. Pientä katastrofia oli ilmassa, kun heräsin klo 10.45 ja olin sopinut olevani koululla klo.11. Pistin uuteen puhelimeeni herätyksen jo yhdeksäksi, mutta syystä tai toisesta joko minä tai kello teki oharit... Onneksi ei ollut kyseessä mikään tärkeä tapaaminen opettajan yms. kanssa, vaan Juhanan, toisen suomalaisen vaihtarin. Hän saapui tänne maanantaina ja oli kyllä tosi kiva tavata joku kotipuolesta, vaikken häntä ennestään tuntenutkaan. Tapasin tänään myös yhden opettajistani ja valitsin kurssit. Mulla on yhteensä neljä kurssia koko aikana, joka tarkoitaa alle 20 viikkotuntia. Tuntuu jotenkin tosi vähältä. Silti kun näytin lukkaria japanilaisille luokkakavereille ne oli ihan ihmeissään kun olin ottanut niin paljon. Toivottavasti en siis kuole työurakan alle..

Kurssit jotka otin olivat jonkinlainen japanilainen pintakäsittely/maalaus -kurssi, bambun työstö -kurssi, puu/huonekalu -kurssi ja joku yleinen tuotesuunnittelu -kurssi. Tämä päivä kului maalauksen ja pintakäsittelyn merkeissä. Opettajan englannin osaaminen rajoittui sanoihin dry, water ja clean. Teoria osuus meni siis aikalailla ohi.. Onneksi opettaja pisti mut istumaan pojan viereen, joka osasi ihan kohtalaisesti englantia. Nimeä en muista millään, kun luultavasti 20 ihmistä kävi esittelemässä itsensä mulle. Oli kyllä kiva huomata miten suurin osa opiskelijoista oli kiinnostunut musta, vaikkei ne niin hyvin englantia osannutkaan. Kaikki olivat tosi ystävällisiä ja halusivat auttaa. Välillä kuulin myös nimeni mainittavan jossain päin luokkaa. Kuulin myös lausahduksen "so white..." Oli kyllä aika huvittavaa, kun sain ekana tahtävät tehtyä koko luokasta. Asiaan luultavasti vaikutti se etten jutellut samalla muitten kanssa, vaan keskityin pelkästään maalaamiseen.

Maanantaina satoi, joten käytimme päivän paperityön hoitamiseen. Matkustettiin junalla downtowniin ja käytiin hoitamassa alien registration ja vakuutukset. Toimisto oli tosi iso ja pelättiin passiemme katoavan paperikasojen sekaan. Noin tunnin odottelun jälkeen päästiin turvallisesti pois passeinemme. Melkein jokaisessa toimistossa, pankissa tai jopa kaupassa on ihminen, joka on palkattu ainoastaan ohjaamaan ja opastamaan ihmisiä. Muutenkin jos näyttää vähänkään siltä, ettei tiedä miten toimia, tulee yleensä joku tarjoamaan apuaan ilman pyytämistä. Esimerkiksi ostaessamme lippuja metroon tuli japanilainen bisnessmies auttamaan. Ilman häntä emme olisi selvinneet.

Ja todisteeksi kuva siitä, että todella olen täällä.. :)

Tuntuu, että päivät kuluvat tosi nopeesti. Siihen tietysti saattaa vaikuttaa se, että olen vihdoin oppinut nukkumaan täällä ja unta onkin riittänyt iltapäivä yhteen asti. Parempi kuitenkin nukkua univelat pois ennen koulun alkua. Toinen vierailu lähikaupassa oli huomattavasti mukavampi kokemus, kuin ensimmäinen. Uskaltauduin ostamaan jonkinnäköisiä versoja/ituja, joita olin maistanut paikallisessa ravintolassa. Ja onnistuin jopa ostamaan soijaa ihan mutu tuntumalla, purkissa kun ei ollut yhtään meidän käyttämäämme merkkiä. Edellä mainitut ainekset plus paprikaa plus nuudeleita oli yhtäkuin ihan kelpo ateria. Satuimpa myös huomaamaan, että läheisellä pääkadulla oli Suomi -kauppa. Kyllä! Pakkohan sinne oli mennä fiilistelemään ja puhumaan suomea suomalaisen omistajan kanssa. Siellä myytiin Nansoa, Artekia, Arabiaa, Marimekkoa ja tietysti Muumeja. Jotenkin ihan hullua, että koti-ikävän iskiessä Fazerin sininen on niin lähellä.

Lauantai-iltana oli Cherry Blossomin huipentuma. Puolet Kiotosta oli kokoontunut puistoon keskustan lähellä juhlistamaan tapahtumaa. Puiston keskellä oli valaistu kirsikkapuu, joka oli luultavasti tuhansia vuosia vanha. Puun ympärillä oli tuhansia japanilaisia ottamassa kuvia. Vaikka meidän turisti aste onkin täällä ainakin sata, valokuvauksessa olemme täysiä luusereita japanilaisiin verrattuna. Puistossa oli myös hirveä määrä erilaisia kojuja grillatun mustekalan myyjistä Power Rangers -naamarien myyjiin. Väkeä tosiaan riitti tungokseen saakka ja tulihan todistettua japanilainen puistojuopottelu, mikä käsittääkseni on mahdollista ainoastaan tänä yhtenä päivänä vuodessa. Fiilis oli jollain tavalla sama kuin deebeeteeällässä (turkulainen kaupunki festivaali aurajoen rannassa)...


Tänään kävin tutustumassa lähiympäristöön. Parin minuutin pyöräilymatkan päässä oli lähin temppeli alue. Kuva vieressä. Aika hieno paikka oli. Siellä otin myös hurjasti kuvia kirsikan kukista. Toivottavasti eivät jää viimeisiksi ennen kukkien tippumista, mikä on ennustettu tapahtuvan parin päivän sisällä. Oli aika huvittavaa, että seisoskellessani puiden keskellä eräs japanilainen mies tarjoutui itse ottamaan kuvan minusta ja kukista kamerallani. Se kertoo paljon ihmisten asenteesta täällä. Ja aina kun hymyilee jollekin saa lämpimän hymyn vastalahjana. Noin kymmenen minuutin matkan päässä oli toinen temppeli, jossa ensimmäistä kertaa näin japanilaisen kivipuutarhan. Siellä ei saanut kuvata, joten tulkaa itse kokemaan se! Istuuduin polvilleni ja yritin kovasti tyhjentää mieltäni tuijottamalla kiviä. No aivan mielen tyhjyyttä en vielä saavuttanut, mutta ainakin se oli paikka missä todella sai olla rauhassa täydessä hiljaisuudessa. Oli hauska sattuma, että mies, joka otti kuvan minusta edellisessä paikassa ilmestyi vaimonsa kanssa tähänkin temppeliin. Hän oli hyvinkin iloinen nähdessään minut. Siinä sitten juttelimme hetken, tai puhuin lähinnä naisen kanssa, koska hän osasi englantia.

Pyörä on todella oiva kulkuneuvo liikkumiseen täällä. Pitää vain osata ajatella vasemman puolisesti liikenteessä. Liikenteen seassa ei onneksi tarvitse ajaa, vaan jalkakäytävä on jalankulun lisäksi sitä varten. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tilaa olisi reilusti. Paikoin tilaa on varattu noin metri. Tilannetta ei helpota jalkakäytävän ja rakennusten välissä oleva "oja". Keskustassa kyseiset ojat on onneksi peitetty betoni laatoilla, jotka kuitenkin heilahtelevat ikävästä niiden päältä ajettaessa. Tänään ajoin myös teitä, jossa ajotilaa oli niin vähän, että autot joutuivat koukkaamaan jalkakäytävän kautta autojen kohdatessa. Täällä kuitenkin annetaan tilaa toiselle, eikä ajatella vaan itseään, niinkuin joissain maissa on tapana.

Asiaa on niin paljon, että aika ei riitä kirjoittamiseen.. Noh, palailen taas!

Cherry Blossom

Ekat päivät..

Tervehdys Japanista!

Saavuin Japaniin Osakan lähelle keskiviikko aamuna yhdeksän maissa. Takana oli rankka lentomatka, jossa olin saanut torkuttua muutaman tunnin. Kello oli siis noin kolme yöllä suomenaikaan. Takaraivossa oli ainoastaan ajatus nukkumisesta ihan oikeassa sängyssä, mutta se ei ollutkaan niin helppoa. Kentällä piti olla kyyti odottamassa nopeinta tietä Kiotoon ja asunnolleni. Kyyti ei kuitenkaan ollut odottamassa, vaan jouduin odottamaan sitä noin tunnin. Uuteen maahan saapuessa kaikki on niin uutta ja ihmeellista, niinpä en malttanut torkkua autossa, vaan katselin maisemia. Jotenkin olin myös ajatellut, että eihän se matka kovin pitkä ole, kestäisi maksimissaan puolitoista tuntia. Matka itse Osakan läpi moottoritietä pitkin kesti kaksi tuntia ja Kiotossakin matkaan kului noin tunti, kun auto kuljetti muut matkustajat majapaikkoihinsa ennen minua. Osakan läpi ajettaessa sitä tosiaan huomasi minkä kokoisesta paikasta oli kyse. Kaksi ja puoli miljoona ihmistä ahdettuna vuorien rajaamaan alueeseen. Kaupunki ei koostu erillisistä lähiöistä, vaan talot on niin lähekkäin rakennettu, kuin mahdollista. Maisemassa oli vähän sulattelemista. Kulttuurishokki alkoi siis aivan matkan alku metrillä.

Kun vihdoin pääsin perille asuntolan okaasan ja otosan (äiti ja isä), eli isäntä pariskunta oli ovella vastassa. Muutaman sanan he osasivat englantia ja paikalle saapui Yumi, jonka kanssa olen samoilla kursseilla. Hän osasi englantia japanilaiseksi oikein hyvin. Yumin mukana oli myös toinen tyttö koulusta ja he pyysivät minua syömään kanssaan. Jouduin kuitenkin kieltäytymään väsymyksen takia, vaikka olinkin nälkäinen. Menin huoneeseeni nukkumaan, mutta uni oli melko katkonaista kovaäänisen lämmittimen takia, joka oli pakollinen kylmyyden takia. Keskuslämmitystä täällä ei tunneta, mutta wc-renkaan lämmittämiseen kyllä panostetaan. Japanilainen tyyny oli myös aivan uusi kokemus minulle. Tai no voiko hernesäkkiä kutsua tyynyksi.. Tuntui kuin olisi ollut tiiliskivi niskan alla. Parin tunnin unen jälkeen kävin syömässä mukaan ottamani pikakaurahiutalepussin. Samalla tutustuin kahteen hollantilaiseen pelisuunnittelijaan, jotka olivat tulleet opiskelemaan mangaa koulun manga linjalle. He eivät kuitenkaan ollet niin friikkejä kuin saattais kuvitella, oikeastaan aika mukavia. Mulla oli käynyt kuitenkin parempi tuuri kyydeissä, kuin heillä. Kyyti firma oli mennyt kiinni, kun kone oli ollut myöhässä ja he olivat joutuneet ottamaan taksin Osakan keskustaan ja yöpymään siellä ensimmäisen yön hotellissa. Melkonen raha oli kuulemma mennyt siihen.

Ensimmäinen yö kului uuteen nukkumaympäristöön totutellessa. Ihan hyvin sain kuitenkin unta. Aamulla meinasin kuolla nälkään ja söin viimeisiä Suomesta ottamiani eväitä. Niiden jälkeen suunnistin koulun lähellä olevaan ravintolaan ensimmäiselle aterialle. Riisiä, friteerattuja jättikatkarapuja, majoneesia ja mizo- keittoa. Kaikki muu maistui, paitsi keitto. Maku ja varsinkin haju oli jotain aivan uutta ja sanoinkuvailematonta. Aterian jälkeen suunnistin koulun International Officeen. Sieltä sain polkupyörän ja puhelimen. Molemmat tärkeitä selviytymisen kannalta. Officen länsimaalainen työntekijä Ken piti myös esittelykierroksen campuksella. Paikka vaikutti aivan mainiolta ja tulen varmasti viihtymään siellä. Kierroksen ja päiväunien jälkeen poljin lähimpään ruokakauppaan. Ruokakaupan kalatiskin tuoksut oli myöskin melko tajunnan räjäyttäviä. Tuotteet, jotka päädyin ostamaan oli Danone –jugurtti (ei kuitenkaan mitenkään perinteisen Danonen makuista), paahtoleipää, aamupalajuustoa, tuoremehua, nuudeleita, Oreo –keksejä jne. Mitään paikallista en omin päin uskaltanut vielä ostaa. Illalla hengailin yleisissä tiloissa isäntä pariskunnan ja kymmenen japania opiskelemaan tulleen jenkin kanssa.

Kolmantena päivänä lähdin ensimmäisen kerran tutustumaan kaupunkiin. Poljimme hollantilaisten kanssa downtowniin. Heidän mukaansa matka kestäisi 20 min. Oma veikkaukseni metkan kestosta oli lähempänä 40 minuttia. Kävimme kahdessa temppelissä ja kotimatkalla poikkesimme Imperial Palace Parkissa. Temppelit oli ihan valtavan upeita. Toinen oli rakennettu aivan kaupungin reunaan ja alue nousi tosi korkealle vuoren rinnettä pitkin. Ylhäältä löytyi hautoja ja niitä tosi skarppeja puutarhoja. Paikka veti ihan sanattomaksi. Muutamia kuvia sain otettua ennen akun loppumista. Luulen kyllä vierailevani paikassa toistekin. Täällä on tosiaan parhaillaan cherry blossom eli kirsikan kukat kukkivat ja kaikki temppelialueet on ihan extra täynnä ihmisiä. Temppelien puistot olivat täynnä ruokakojuja ja maahan oli levitetty pressuja picniciä varten. Päätimme kokeilla, miltä picnic tuntuisi kirsikkapuun alla. Istuuduttuamme teltoin ja makuupussein varautuneiden japanilaisten keskelle, olimme melkoinen turistinähtävyys. Jotenkin erotuimme maastosta, tai sitten mulla oli tukka huonosti. Pyörähdettiin keskustassa kaupoissa ja mm. 100 jenin kaupassa. Kaupan idea on sama kuin euron ihmeellä, paitsi että se on vielä halvempi (100 jeniä = 70 centtiä). Käytiin myös syömässä ja annokseni koostui friteeratusta nuudelista sekä merenelävistä kuten katkaravuista, mustekalasta sekä iduista ja jostain mustasta, limaisesta ja sitkeästä, mutta maukkaasta jutusta. Hintaa aterialle tuli reilu kolme euroa ja mikä parasta täällä juomat teineen kuuluu aina hintaan. Nyt on sitten pyöräilylihakset jumissa kevään ensimmäisen pyöräretken jälkeen, joka kesti yhteensä seitsämän tuntia.